Järjestyksessään 23. HomeStory Cup -turnaus pelataan Krefeldissä 30.6.-2.7. välisenä aikana. Kisaan on kutsuttu mukaan 24 pelaajaa, jotka ottelevat 10 000 dollarin palkintopotista. Pelaajien joukossa on kaksi suomalaista, kun nelinkertainen HSC-mestari Joona "
Serral" Sotala ja HSC-ensikertalainen Mikael "
Mixu" Helenius lähtevät Saksaan pelaamaan pääosin eurooppalaista ottelijakuntaa vastaan.
Edellinen HSC-kisa joulukuussa 2022 oli osa ESL Pro Touria. Se sai palkintopottiinsa nostetta Blizzardilta ja oikeuden jakaa EPT-pisteitä. Tällä kertaa EPT-pisteitä ei ole tulossa, ja palkintopotti on edellistä pienempi, kertoi turnauksen johtaja
Silvano Bovo twitterissä. Pelaajamäärää on myös pudotettu 32:sta 24:ään, ja turnauksen kesto on lyhennetty neljästä päivästä kolmeen.
EPT-pisteiden puuttuminen antaa kuitenkin mahdollisuuden valita kisan kaikki pelaajat kutsuilla, mikä on ollut yleistä aiempina vuosina. Perinteisesti HSC-kutsupelaajille on maksettu matkat ja majoitukset turnaukseen, mutta varsinaisista järjesteyistä ei tällä kertaa tiedetä.
PelaajatPelaajaluettelosta paistaa ensimmäisenä silmään korealaisten pelaajien vähäinen osuus. Vain kaksi 24:stä pelaajasta tulee Etelä-Koreasta. Tässä joukossa Serral on selvä ennakkosuosikki, mutta muita vahvoja finalisteja ovat kesäkuun puolivälissä Jönköpingissä hyvin pelanneet
GuMiho,
Solar sekä
Reynor.
FormaattiKilpailu pelataan hieman erilaisella formaatilla kuin viime vuosina, koska pelaajamäärä ja turnauksen kesto ovat pienemmät. Nyt kisa alkaa kuten ennenkin round robin -tyyppisellä lohkovaiheella, jossa pelaajat on jaettu kuuden hengen lohkoihin. Jokaisesta lohkosta kaksi parasta etenee pudotuspeleihin, jotka otellaan aiemmasta poiketen single elimination -muodossa. Ottelut lohkoissa ovat bo3 ja pudotuspeleissä bo5 muuten, mutta finaali on bo7.
AikatauluTarkka päivälkpohtainen aikataulu ei ole vielä selvillä, mutta se noudattanee edellisten turnausten kellonaikoja.
Perjantai 30.6.
14.00 - Lohko A
18.30 - Lohko B
Lauantai 1.7.
14.00 - Lohko C
18.30 - Lohko D
Sunnuntai 2.7.
15.00 Pudotuspelit Ro8
~21.00 Semifinaalit
~00.00 Finaali
Lähetys
Päälähetys -
TakeTVSelostamassa ovat kisan pelaajat sekä tutut SC2-persoonat Simon "'
Lowko" Heijnen, Kevin "
RotterdaM" van der Kooi ja Jonathon "
Wardi" Ward.

B-lähetys
CatZ
C-lähetys
SteadfastTuloksetKatso tulokset Liquipediasta:
HomeStory_Cup/23PalkinnotSija | $ USD | |
 | 3 500 $ | |
 | 2 500 $ | |
.-4. | 1 100 $ | |
5-8. | 350 $ | |
9-12. | 100 $ | |
ESL SC2 Masters Summer -kauden globaali finaaliturnaus pelataan tulevana viikonloppuna Jönköpingissä 16.-18. kesäkuuta. Kisaan lähtee mukaan 48 pelaajaa, joista kuusitoista on saanut kisapaikan ja maksetut matkat sekä majoitukset alueellisten karsintojen kautta. Loput 32 pelaajaa ovat paikan päälle alkukarsintoihin matkanneita pelaajia.
Suomesta turnauksessa on mukana kaksi pelaajaa, kun Joona "
Serral" Sotala nappasi paikkansa voittamalla Euroopan alueellisen turnauksen, ja Mikael "
Mixu" Helenius taas on ilmoittautunut mukaan avoimiin alkukarsintoihin.
Turnauksen palkintopotti on 75 000 dollaria ja 8100 EPT-pistettä. Lisäksi aiemmin globaalien finaalien voittajat ovat edenneet kauden päättävään MM-turnaukseen, mutta siitä ei tällä kaudella ole vielä tietoa. Kisa on vuoden 2023 vasta ensimmäinen ESL Pro Tour -finaaliturnaus, ja toinen yhteensä kahdesta samanlaisesta kisasta. EPT-pisteet ja palkintorahat ovat siis sitäkin tärkeämmässä asemassa.
Kisasta on suomenkielinen lähetys Juha "
Divinesia" Nurmenniemen kanavalla
twitch.tv/divinesiatv.
PelaajatAlueellisten turnausten karsineet pelaajat
Avoimissa karsinnoissa pelaavat pelaajat
Ennakkosuosikkeina turnauksessa ovat EU-kisan voittanut Serral, GSL-kauden voittanut Cho "
Maru" Seong-ju sekä viikonlopputurnauksissa yleensä hyvin otteleva Riccardo "
Reynor" Romiti. Viimeisin tosin sai esikarsintapaikan kisaan vasta viime metreillä, kun MaxPax odotetusti kieltäytyi paikstaan, ja Reynor voitti paikkansa ylimääräisen karsintakisan kautta.
FormaattiTurnauksen formaattia on uudistettu paljon viime vuodesta. Kisassa on neljä vaihetta, joista jokainen on oma pudotuspelikaavionsa. Turnaus alkaa avoimella karsinnalla, johon otettiin mukaan ennakkoilmoittautuneita EPT-pistesaldon perusteella. Siinä mukana on 32 pelaajaa, jotka ottelevat neljässä double elimination -kaaviossa, joista jokaisesta kaksi pelaajaa pääsee jatkoon Knockout-kaavioon. Kisan seuraava vaihe on nimeltään Seeding Stage, ja siinä esikarsitut 16 pelaajaa ottelevat kahdessa double elimination -kaaviossa siten, että kaksi parasta etenee lopullisiin pudotuspeleihin ja loput sijoitetaan Knockout-kaavioon menestyksensä perusteella. Turnauksen kolmas vaihe on Knockout-kaavio, jossa otellaan neljässä king of the hill -formaattia muistuttavassa single elimination -kaaviossa. Jokaisesta kaaviosta vain voittaja etenee pudotuspeleihin. Viimeinen vaihe turnauksessa on siis uusi single elimination -kaavio kahdeksan pelaajan kesken. Otteluformaatti on pääosin bo3, mutta Knockout-kaavion toisesta kierroksesta eteenpäin pelataan bo5-otteluin. Finaali on bo7.
Rankaiseva uusi formaattiTällä kertaa formaatti käsittää paljon double elimination ja single elimination -kaavioita eikä lainkaan tyypillistä lohkopelaamista, jossa otteluita kertaa useita per pelaaja. Uusittu formaatti on nopeampi, mutta alusta alkaville pelaajille se on hyvin raadollinen, sillä tappioita ei saa ottaa kuin yhden. Esikarsituille pelaajille turnaus taas on suhteessa armollisempi, sillä he voivat hävitä kaksi ottelua. Vaikka tappioita tulisikin esikarsitulle heti kolme putkeen, hänen sijoituksensa on 20 parhaan joukossa, mihin yltää vain neljä avoimen karsinnan pelaajaa. Julian "
Lambo" Brosig teki uuden formaatin kipupisteistä
videon. Rahaa ja EPT-pisteitä kuitenkin saavat kaikki pelaajat paitsi ne kahdeksan, jotka häviävät suoraan kaksi ottelua alkukarsinnoissa.
AikatauluPerjantai 16.6.
12.30 - Karsinvaihe lohkot A & B
13.00 - Seeding lohko A
18.00 - Karsinvaihe lohkot C & D
18.00 - Seeding lohko B
Lauantai 17.6.
13.00 - Knockout-kaavio
Sunnuntai 18.6.
13.00 - Pudotuspelit Ro8
18.20 - Semifinaalit
21.00 - Finaali
Mixu pelaa alkukarsinnan lohkossa D. Serral puolestaan ottelee seeding-vaiheen lohkossa B.
LähetyksetSuomenkielinen lähetys kanavalla
twitch.tv/divinesiatv.
Päälähetys on englanniksi ja se tulee kanavalta
twitch.tv/esl_sc2.
Suomalaisten alkukaaviotTuloksetKarsintavaihe Liquipediassa.
Seeding Stage Liquipediassa.
Knockout-kaavio ja pudotuspelit Liquipediassa.
PalkinnotSija | $ USD | EPT-pst. | |
 | 15 000 $ | + 1500 | |
 | 8 000 $ | + 1000 | |
.-4. | 5 000 $ | + 600 | |
5-8. | 3 100 $ | + 350 | |
9-12. | 2 000 $ | + 250 | |
13-16. | 1 500 $ | + 180 | |
17-20. | 1 200 $ | + 120 | |
21-24. | 900 $ | + 80 | |
25-32. | 600 $ | + 40 | |
33-40. | 300 $ | + 20 | |
Euroopan ESL SC2 Masters 2023 Summer -turnauksen pudotuspelit pelataan tällä viikolla 15.-21. toukokuuta. Kahden kuudentoista pelaajan swiss system -lohkon jälkeen mukana on parhaat kuusitoista ottelijaa, joiden joukossa on lohkossaan ensimmäisten joukossa edennyt Joona "
Serral" Sotala.
Online-otteluin pelattavan kisan palkintopotti on 63 200 dollaria eli noin 58 000 euroa sekä 6 970 EPT-pistettä. Lisäksi turnauksen neljä parasta etenee Ruotsissa DreamHack Summer -tapahtuman yhteydessä kesäkuun 16.-18. päivä pelattavaan globaaliin finaaliturnaukseen.
Pudotuspeleissä saadaan nauttia suomenkielisestä selostuksesta, kun Juha "
Divinesia" Nurmenniemi selostaa ottelut suomeksi kanavallaan
twitch.tv/divinesiatv.
PelaajatKaikki ennakkosuosikit läpäisivät lohkovaiheen ja ovat mukana pudotuspeleissä. He ovat Serral, Riccardo "
Reynor" Romiti, ja Clément "
Clem" Desplanches. Heidän joukkoonsa voidaan laskea myös nimensä ja kasvonsa piilossa pitävä
MaxPax, joka tosin kärsi kaksi ottelutappiota lohkovaiheessa. MaxPaxin odotetaan kuitenkin nousevan neljän parhaan joukkoon, mikäli hän pelaa omalla tasollaan. Jos näin käy, hän todennäköisesti ei matkaa Ruotsiin pelaamaan, jolloin neljäs Euroopan paikka Masters-turnaukseen joudutaan karsimaan uudelleen.
FormaattiPudotuspelit otellaan perinteiseen malliin single elimination -kaaviolla. Ottelut ovat bo5 muuten, mutta finaali on bo7.
AikatauluKe 17.5.
18.00 Ro16 A
~19.15 Ro16 B
~20.30 Ro16 C
~21.45 Ro16 D
To 18.5.
17.00 Ro16 E
~18.15 Ro16 F
~19.30 Ro16 G
~20.45 Ro16 H
Pe 19.5.
19.30 Ro8 A
~20.45 Ro8 B
La 20.5.
~17.30 Ro8 C
~18.45 Ro8 D
Su 21.5.
19.30 Semi A
~20.45 Semi B
~22.00 Finaali
Lähetykset
twitch.tv/divinesiatv
twitch.tv/esl_sc2
youtube.com/@eslTulokset
Päivitetyt tulokset löytyvät
Liquipediasta.
PalkinnotSija | $ USD | EPT-pst. | | |
 | 12 000 $ | + 1000 | | Summer Finals |
 | 8 000 $ | + 700 | | Summer Finals |
 | 5 000 $ | + 475 | | Summer Finals |
4. | 5 000 $ | + 475 | | Summer Finals |
5-8. | 2 750 $ | + 265 | | |
9-16. | 1 500 $ | + 200 | | |