Kirjoittanut azhrak | keskiviikko, 12. elokuu 2015 klo 20:41 | 0 kommenttia
World Championship Series -turnaussarjan vuoden 2015 viimeinen kausi alkaa toden teolla tällä viikolla, kun Premier-liigan ensimmäinen lohkovaiheen neljä ensimmäistä lohkoa pelataan Los Angelesissa ESL:n studiolla 13.-16. päivä elokuuta. Premier-liigassa on mukana 32 pelaajaa, jotka kamppailevat yhteensä 217 000 dollarin palkintorahoista ja WCS-pisteistä, jotka oikeuttavat paikkaan kauden päätöskisaan Blizzconiin marraskuussa.
Viimeisellä Premier-kaudella ei todennäköisesti nähdä yhtään suomalaispelaajaa, sillä Vesa Welmu Hovinen, Samuli elfi Sihvonen ja Joona Serral Sotala eivät onnistuneet etenemään Euroopan Challenger-liigasta tällä kertaa. Pieni mahdollisuus kuitenkin on, sillä elfin Challenger-ottelussa voittanut Marc uThermal Schlappi on perunut Premier-paikkansa tänään 12.8. sairauden vuoksi. Peruutuspaikka tulisi siis Sihvoselle, mutta tietoa korvaamisesta ei vielä ole.
Päivitys 13.8.2015 09:20 ESL on vahvistanut Twitterissä, että elfi korvaa peruneen uThermalin lohkossa B, joka pelataan perjantaina 14. elokuuta klo 22:00 alkaen.
Premier-liigan Ro32-lohkovaiheen viimeiset neljä lohkoa pelataan 25.-28. päivä elokuuta ESL:n toisella studiolla Kölnissä.
Pelaajat
Jim GunGFuBanDa ShoWTimE Lilbow Harstem MaNa Has Hitman
Neeb iaguz Kelazhur MaSa Shana HeRoMaRinE MarineLorD ForGG
Polt MajOr uThermal * Kane XiGua iAsonu TLO Hydra
Jaedong viOLet Snute Petraeus Elazer Zanster Starbuck Sen
* uThermal perui sairauden vuoksi, ja elfi sai peruutuspaikan, koska hävisi Challengerissa uThermalille.
Lähetys Kaikki ottelut lähetetään kanavalta twitch.tv/wcs.
Premier-liigan muutokset vuodelle 2015 Alla muistutuksena vuoden 2015 muutokset Premier-liigassa.
Vuonna 2015 Premier-liiga on osittain erilainen kuin vuonna 2014. Amerikan ja Euroopan omista sarjoista on luovuttu, ja ne on yhdistetty yhdeksi globaaliksi liigaksi nimeltä WCS Premier. Liigaan edetään paikallisten WCS Challenger -liigojen kautta. Suomi kuuluu suurinpaan, Euroopan Challenger-alueeseen, josta pääsee yhteensä 14 pelaajaa Premier-liigaan. Toiseksi suurin Challenger-liiga on USA-Kanada, josta kausittain 8 pelaajaa kapuaa Premieriin.
Edellisvuodesta poiketen yksikään pelaaja ei säilytä Premier-paikkaansa, vaan kaikki Premier-pelaajat palaavat seuraavalla kaudella alueidensa Challenger-liigoihin kohtaamaan karsinnoista läpi päässeet pelaajat.
Liigan turnausformaatti on pysynyt samana. Viime vuoden tapaan liiga koostuu kahdesta double elimination -lohkovaiheesta ja lopulta kahdeksan pelaajan single elimination -pudotuspeleistä. Ero on kuitenkin siinä, että koko Premier-liiga pelataan offline. Lisäksi toinen lohkovaihe ja pudotuspelit mitellään elävän yleisön edessä viikonlopputapahtumana. Viime vuonna EU- ja AM-liigat pelattiin ESL:n studioissa toisesta lohkoivaiheesta lähtien pienen yleisön edessä, kun ensimmäinen lohkovaihe oteltiin internetin välityksellä.
Kirjoittanut azhrak | keskiviikko, 12. elokuu 2015 klo 15:50 | 0 kommenttia
Porin Karhuhallissa järjestetään Insomnia XVII -verkkopelitapahtuma 22.-25. lokakuuta. Tapahtumassa pelataan StarCraft II -turnaus tuhannen euron palkintopotilla perjantaina ja lauantaina 23.-24. lokakuuta. Kisaan mahtuu mukaan yhteensä kuusitoista pelaajaa, joista osa saa paikan kutsulla ja osa online-karsintojen kautta.
StarCraft II -turnaus pelataan Heart of the Swarm -peliversiossa. Kisan osallistumismaksu on 25 euroa, joka sisältää sisäänpääsyn tapahtumaan. Turnaus on non-byoc eli tapahtuma tarjoaa pelikoneet turnausta varten. Kilpailu pelataan LAN-alueesta erillisellä turnausalueella. Tapahtuman ammattilaisturnauksia voi seurata internetlähetysten lisäksi päälavan edustan katsomosta.
Turnaus alkaa perjantaina 23. lokakuuta lohkovaiheella noin klo 14:00. Pudotuspelit pelataan lauantaina 24. lokakuuta siten, että turnaus päättyy klo 22:00 mennessä. Aikataulut tarkentuvat lähempänä tapahtumaa.
Palkinnot StarCraft II -turnauksen palkintopotti 1000 euroa jaetaan kahdeksan parhaan kesken alla olevalla tavalla. 400 € 200 € -4. 100 € 5-8. 50 €
Kutsut ja karsinnat Turnaukseen otetaan osa pelaajista mukaan suoralla kutsulla. Kutsua voi hakea lomakkeella elokuun loppuun asti, jolloin kutsut julkaistaan ja karsintojen ilmoittautuminen avataan. Kutsujen ja karsittujen pelaajien määrä ei ole vielä tiedossa, mutta se todennäköisesti riippuu kutsua hakevien pelaajien määrästä ja tasosta.
Liput tapahtumaan Turnausmaksut maksetaan erikseen, mutta tavallisia lippuja Insomnia XVII -tapahtumaan voi jo ostaa osoitteesta kauppa.insomnia.fi. Tarjolla on yhteensä tuhat konepaikkaa, mikä on Insomnian tähänastinen ennätys.
Konepaikat maksavat ennakkoon (1.8. – 13.9.) ostettuna 40 € ja muuten 45 €
PRO-paikat maksavat ennakkoon (1.8. – 13.9.) ostettuna 65 ja muuten 70 €
Kävijälippu maksaa 10€ (voimassa koko tapahtuman ajan)
Huomaa, että turnauslippu (25 €) sisältää pääsylipun tapahtumaan.
Muut kilpailut Insomnia XVII -tapahtumassa pelataan useita peliturnauksia. StarCraft II -turnauksen lisäksi järjestetään kaksi muuta ammattilaistason kilpailua. Hearthstone- ja Counter-Strike: Global offensive -turnaukset pelataan molemmat kahtena päivänä perjantaista lauantaihin 23.-24. lokakuuta.
Kirjoittanut azhrak | keskiviikko, 05. elokuu 2015 klo 14:47 | 0 kommenttia
Blizzard on julkaissut lisätietoja Allied Commanders -pelimuodosta, joka julkaistaan tulevan StarCraft II: Legacy of the Void -lisäosan myötä. Allied Commanders on päättymätön tehtäväpohjainen kaksinpelimuoto, jossa kumpikin pelaaja valitsee yhden kolmesta sankarista komentajakseen.
Allied Commanders -pelimuodossa pelataan toisen pelaajan kanssa yhdessä tehtäviä tietokoneen ohjaamia joukkoa vastaan. Tehtävien vaikeustasoa voi säätää. Tehtävien suorittamisesta saa sankarikohtaisia kokemuspisteitä, jotka avaavat uusia yksiköitä ja kehityksiä pelaajan käyttöön tehtävissä.
Valittavana on yksi sankari kustakin rodusta:
Rayor
Komentaa jalkaväkeä ja tukijoukkoja.
Kutsuu Hyperion-taistelualuksen ja Banshee-joukkoja avuksi.
Kerrigan
Pelaajan itse ohjattava sankari taistelukyvyillä.
Komentaa voimakkaita Zerg-joukkoja.
Artanis
Warppaa joukkoja suoraan taisteluun.
Komentaa Spear of Adun -taistelualuksen hyökkäys- ja puolustuskykyjä.
Katso Allied Commanders -pelimuotoa esittelevä lyhyt video alta.
Intel Extreme Masters -turnaussarjan kymmenes kausi jatkuu tällä viikolla 5.-9. elokuuta Gamescom-tapahtuman osakilpailulla Kölnissä. Kilpailussa 27 pelaajaa taistelee tutusta 25 000 dollarin ja 4000 WCS-pisteen potista. Suomalaisia ei ole turnauksessa mukana.
Vaikka turnauksen nimi onkin IEM Gamescom 2015, niin StarCraft II -otteluista vain semifinaalit ja finaali pelataan itse Gamescom-tapahtumassa sunnuntaina 9. elokuuta. Suurin osa peleistä 5.-8.8. pelataan ESL:n Kölnin-studiolla.
Kisassa kaksitoista pelaajaa aloittaa suoraan lohkovaiheesta. Lohkovaiheeseen on jaettu kahdeksan paikkaa Amerikan, Euroopan ja Aasian karsintojen kautta ja neljä niin sanottua wildcard-paikkaa WCS-pistesijoitusten perusteella. Wildcard-paikan saanut Rain kuitenkin joutui peruuttamaan paikkansa StarLeaguen aikataulun vuoksi. Lohkopelaajien lisäksi kuusitoista pelaajaa ottelee turnauksen ensimmäisessä Open Bracket -vaiheessa, josta on nyt tarjolla poikkeuksellisesti viisi paikkaa lohkovaiheeseen, kun Rain on perunut paikkansa.
Suomalaisista vain Vesa Welmu Hovinen osallistui Euroopan karsintaan mutta hävisi ensin Happylle ja sen jälkeen Lilbowlle. Suomalaisia ei myöskään ole matkaamassa Open Bracket -vaiheeseen, joten sinivalkoista väriä ei turnauksessa nähdä.
Formaatti Kymmenennen IEM-kauden formaatti noudattelee jo kahdeksannelta kaudelta tuttua kaavaa. Alussa on Open Bracket -karsintavaihe, jossa esivalitut pelaajat taistelevat jatkopaikasta kahdessa rinnakkaisessa double elimination -pudotuspelivaiheessa. Toisessa vaiheessa pelataan WCS-tyyppinen lohkovaihe, johon 12 pelaajaa on sijoitettu jo ennakkoon. Lopulta pelataan single elimination -pudotuspelivaihe kahdeksan parhaan kesken. Ensimmäisen ja toisen vaiheen ottelut ovat bo3, ja viimeisessä vaiheessa ottelut ovat bo5 muuten, mutta finaali on bo7.
Päälähetyksen kommentaattoreina ovat Shaun "Apollo" Clark, James "Kaelaris" Carrol, Yoan "ToD" Merlo, Kevin "Rotterdam" van der Kooi, Andrew "Moonglade" Pender ja Jared "PiG" Krensel. Lavaisäntänä ja haastattelijana nähdään Will "Chobra" Cho. Käännöspuuhissa kuullaan Jeongwoo "Mal" Woo. Pelikameran takana toimii Alex "FunKa" Verrier.
Aikataulu
Ke - 5.8. 12:45--23:00 Open Bracket
To - 6.8. 12:45--17:30 Lohko A 17:30--22:00 Lohko B
Pe - 7.8. 12:45--17:30 Lohko C 17:30--22:00 Lohko D
La - 8.8. 15:45--22:00 Ro8
Su - 9.8. 11:45--15:30 Semif. 15:30--17:30 Finaali
Kirjoittanut azhrak | keskiviikko, 29. heinäkuu 2015 klo 00:53 | 1 kommenttia
ASUS ROG Summer 2015 StarCraft II -turnaus pelataan kuluvan viikon torstaina ja perjantaina 30.-31. päivä heinäkuuta Helsingin Messukeskuksessa. Turnauksen lohkot on nyt julkaistu, ja mukana on yhteensä kuusi suomalaista, kun Samuli Fuzer Romppanen ja Eetu Calt Laustela saivat myöhäiset peruutuspaikat. Heidän lisäkseen pelaamassa ovat Vesa Welmu Hovinen, Samuli elfi Sihvonen, Joona Serral Sotala ja Wenlei ZhuGeLiang Dai.
Turnauksen osallistujalista on mielenkiintoinen, sillä paikalla on melkein koko Euroopan kerma ja heitä haastamassa on sekalainen joukko korealaisia. Euroopan huipuista paikalla on Snute, Lilbow ja Bunny ja korean parhaimmistoa turnauksessa edustavat HyuN, True ja Fantasy.
Osallistujamuutoksia Osallistujalista on muuttunut hieman alkuperäisestä. Imaginary Gaming -joukkueen lopetettua toimintansa kutsun saanut TargA ja karsinnoista tullut ShoWTimE peruivat osallistumisensa. Lisäksi ForGG, DmC ja Jona peruivat osallistumisensa tuntemattomasta syystä. Pelaajien tilalle on otettu Snute, NaNiwa, Namshar, Fuzer ja Calt.
Päälähetykssessä selostajian toimivat Chris “HuK” Loranger ja Benjamin “DeMusliM” Baker. Suomeksi turnausta selostavat Esa "Snapple" Kaisjoki, Valtteri "Luolis" Argillander, Eemeli "EnPo" Vapamaa ja mahdollisuuksien mukaan pelaajavieraat.
Liput Turnausta voi tietysti seurata myös paikan päällä. Turnaus pelataan kahdella lavalla: torstaina pienemmällä ja lauantaina suuremmalla. Kummakin lavan edessä on katsomo. Sisäänpääsylippu tapahtumaan maksaa ennakkoon tai torstaina 45 euroa, perjantaina 30 euroa ja lauantaina 20 euroa. Pääsylippu on voimassa koko jäljellä olevan tapahtuman ajan. Perjantaina ja lauantaina myytäviä alennettuja lippuja voi ostaa vain ovelta.