RSS

Kirjoittanut azhrak | torstai, 10. lokakuu 2013 klo 19:48 | 0 kommenttia

Kuva
Intel Extreme Mastersin kahdeksannen kauden toinen etappi IEM New York alkaa tänään 10. lokakuuta klo 22:30 Suomen aikaa. Kyseessä on nelipäivänen turnaus, jossa on mukana yhteensä 28 pelaajaa. Palkintopotissa on rahaa 25 000 dollaria, joka jaetaan laveasti kuudentoista parhaan kesken. Lisäksi jaossa on WCS-pisteitä Tier 1 -tason mukaisesti.

Formaatti
Turnaus koostuu kolmesta vaiheesta. Ensin on kuudentoista pelaajan karsintavaihe, jossa pelataan rinnakkain kasi kahdeksan pelaajan double elimination -pudotuspeliturnausta. Kaksi parasta kummastakin karsintaturnauksesta pääsee turnauksen toiseen vaiheeseen, joka on kuudentoista pelaajan lohkovaihe. Kaksitoista pelaajaa on sijoitettu suoraan lohkovaiheeseen karsintojen ja WCS-pisteiden perusteella. Turnauksen kolmas ja viimeinen vaihe on single elimination pudotuspelit, johon etenee kahdeksan lohkovaiheen parasta. Formaatista on laadittu selventävä kuva.

Osallistujat
Turnauksen osallistujista on kovatasoinen. Noin puolet osallistujista (13) on korealaisia, ja länsimaalaisetkin osallistujat ovat läpäisseet tiukat online-karsinnat mukaan päästäkseen. Karsintavaiheen osallistujista puolet on ymmärrettävästi Pohjois-Amerikasta, mutta toinen puoli on täynnä huippupelaajia kuten :south-korea: :zerg: DRG ja :south-korea: :zerg: Life. Helppoja kierroksia turnauksessa ei siis tule olemaan edes karsintavaiheessa.

Lähetys
Turnaus lähetetään ilmaiseksi kahdella kanavalla. Päälähetys löytyy osoitteesta :united-kingdom: twitch.tv/esltv_sc2 ja toinen lähetys osoitteesta :united-kingdom: twitch.tv/mlgsc2. Päälähetyksen isännöivät Paul "ReDeYe" Chaloner ja Sue "Smix" Lee. Selostuksesta vastaavat Shaun "Apollo" Clark, James "Kaelaris" Carrol, Yoan "ToD" Merlo ja Nathan "Nathanias" Fabrikant. Pelikameran takana toimii Phil "InFeZa" Bertino.

Aikataulu
To, 22:30 Ro8
To, 23:35 Semifinaali
Pe, 00:40 Ylälohkon finaali - Bracket I - A Stream
Pe, 00:40 Alalohko Ro2 - Bracket I - B Stream
Pe, 01:45 Ylälohkon finaali - Bracket II - A Stream
Pe, 01:45 Alalohko Ro2 - Bracket II - B Stream
Pe, 02:50 Alalohkon finaali - Bracket I - A Stream
Pe, 02:50 Alalohkon finaali - Bracket II - B Stream

Pe, 17:30 Lohko A - Kierros 1
Pe, 18:30 Lohko A - Winners Match - A Stream
Pe, 18:30 Lohko A - Losers Match - B Stream
Pe, 19:30 Lohko B - Kierros 1
Pe, 20:30 Lohko B - Winners Match - A Stream
Pe, 20:30 Lohko B - Losers Match - B Stream
Pe, 21:30 Lohko C - Kierros 1
Pe, 22:30 Lohko C - Winners Match - A Stream
Pe, 22:30 Lohko C - Losers Match - B Stream
Pe, 23:30 Lohko D - Kierros 1
La, 00:30 Lohko D - Winners Match - A Stream
La, 00:30 Lohko D - Losers Match - B Stream

La, 17:30 Lohko A - Kierros 5 - A Stream
La, 17:30 Lohko B - Kierros 5 - B Stream
La, 18:30 Lohko C - Kierros 5 - A Stream
La, 18:30 Lohko D - Kierros 5 - B Stream
La, 19:30 Ro8 #1
La, 21:15 Ro8 #2
La, 23:00 Ro8 #3
Su, 00:30 Ro8 #4
Su, 17:30 Semifinaali #1
Su, 19:35 Semifinaali #2
Su, 21:30 Finaali
Karsintavaihe
Katso karsintavaiheen osallistujat ja tulokset IEM:n sivuilta tai Liquipediasta.

Lohkovaihe
Pudotuspelivaihe

Palkinnot
Kuva 10 000 $ + 750 WCS-pst.
:silver: 4000 $ +450 WCS-pst.
:bronze:-4 2000 $ +300 WCS-pst.
5-8. 1000 $ +225 WCS-pst.
9-12. 400 $ +150 WCS-pst.
13-16. 350 $ +75 WCS-pst.
Videot
sc2links.com

Kirjoittanut azhrak | keskiviikko, 09. lokakuu 2013 klo 13:51 | 3 kommenttia

Kuva
Suomen StarCraft-Liiga (SSCLiiga) alkaa tänään 9. lokakuuta klo 19:00 lohkovaiheen ensimmäisellä lohkolla. Lohkovaiheessa on mukana 16 pelaajaa, joista 7 on kutsuttuja ja 9 pääsi mukaan karsinnan kautta. Kahdeksan pelaajaa pääsee jatkoon pudotuspeleihin ja osingoille palkinnoista.

Lohkovaiheen neljä lohkoa pelataan yksitellen neljän viikon aikana. Jokaisesta lohkosta on lähetys suomeksi Samuli "Fuzer" Romppasen toimesta ja englanniksi Josh "j0su" Claassenin toimesta. Lohkot pelataan WCS-tyyliin double elimination -formaatilla. Ottelut ovat lohkovaiheessa bo3.

Kutsutut pelaajat
:protoss: elfi - Samuli Sihvonen
:protoss: Welmu - Vesa Hovinen
:protoss: Jagelius - Jaakko Koski
:zerg: Protosser - Jonne Sotala
:zerg: Serral - Joona Sotala
:zerg: PuPu - Benjamin Puha
:terran: Naama - Santeri Lahtinen
Karsinnasta läpi päässeet pelaajat
:protoss: MeteoRain - Akash Singh
:protoss: Ouga - Ville Wallin
:protoss: Aktivisti - Saku Määttä
:zerg: Wibang - Niko Kukkamäki
:zerg: Zhugeliang - Wen Lei Dai
:terran: Satiini - Juha-Matti Bäckström
:terran: Calt - Eetu Laustela
:terran: Tulimeri - Petteri Oinonen
:terran: Ike - Ismo Kinnunen
Lähetykset
:finland: twitch.tv/fuzer - Samuli "Fuzer" Romppanen
:united-kingdom: twitch.tv/y0su - Josh "j0su" Claassen
Palkinnot
:gold: 240 €
+ Mad Catz STRIKE3 -näppäimistö
+ Mad Catz RAT5 -hiiri
+ Mad Catz FREQ5 -headset
:silver: 100 €
+ Mad Catz RAT5 -hiiri
+ Tritton PC KUNAI -headset
:bronze:-4. 40 €
+ Tritton PC KUNAI -headset
5-8. 20 €
Lohkot (starcraft2.fi, Liquipedia)
HUOM. Fuzer ilmoitti ensimmäisen lohkon lähetyksen lopussa, että lohkot B ja C vaihtavat paikkaa uudelleen aikataulutuksen vuoksi. Eli SSCLiigan Facebook-sivujen tiedosta poiketen, tiistaina 15. lokakuuta pelataan lohko, jossa ovat Welmu, Satiini, Wibang ja Ike.

Kirjoittanut azhrak | maanantai, 07. lokakuu 2013 klo 10:25 | 2 kommenttia

Kuva
World Championship Series Europe Season 3 pelattiin viime viikonloppuna Premier-liigan osalta päätökseen, ja Challenger-liigan ottelut jatkuvat tänään 7. lokakuuta lohkovaiheella. Mukana on 32 pelaajaa, jotka eivät päässeet jatkoon Challenger-liigan ensimmäisestä vaiheesta. Heidän joukossaan on Samuli :protoss: elfi Sihvonen, jonka pudotti lohkovaiheeseen :sweden: :protoss: NaNiwa luvuin 2-0.

Kahdella ensimmäisellä WCS-kaudella Challenger-liigan pelaajat taistelivat 16 paikasta tulevan kauden Premier-liigaan ja kahdeksasta paikasta tulevan kauden Challenger-liigaan. Kahdeksan pelaajaa putosi WCS-liigasta kokonaan, ja he joutuivat pelaamaan Challenger-liigan karsinnat uudelleen seuraavalle kaudelle.

Nyt kolmannella kaudella on saatu viitteitä siitä, että Challenger-liiga ei tarjoakaan suoraa paikkaa Premier-liigaan vaan ehkä vain paremman sijoituksen tuleviin karsintoihin. WCS-pelaajille on tiedotettu muutoksista, mutta virallista sanaa Blizzardilta ei ole saatu. Tästä voimme kuitenkin päätellä, että WCS-systeemiä tullaan muuttamaan ensi vuodeksi radikaalilla tavalla.

Challenger-liigan lohkovaihe lähetetään kanavalla :united-kingdom: twitch.tv/wcs_europe2.

WCS EU S3 Challenger lohkovaihe (Liquipedia, Battle.net, ESL.eu)

Kirjoittanut azhrak | perjantai, 04. lokakuu 2013 klo 10:45 | 0 kommenttia

Kuva
Ensi viikonloppuna 5-6. lokakuuta pelataan World Championship Series Europe -turnauksen Premier-liigan pudotuspelit. Mukana on kahdeksan pelaajaa, jotka ovat pelanneet itsensä läpi kahdesta lohkovaiheesta. Kahdeksan parhaan kesken jaetaan 60 000 dollarin palkintopotti, josta jokainen pudotuspelien pelaaja on jo taannut itselleen 3500 $.

Rahapalkintojen ja WCS-pisteiden lisäksi turnauksessa pelataan paikasta kolmannen WCS-kauden finaalitapahtumaan, joka pelataan 25-27. lokakuuta Torontossa, Kanadassa. Finaalitapahtumaan pääsee mukaan viisi pelaajaa, joten perinteisen single elimination -pudotuspelien lisäksi pelataan toinen pudotuspelivaihe ensimmäisellä kierroksella pudonneiden kesken määrittämään kuka nappaa viidennen sijan ja paikan Torontoon.

Aikataulu
  • Lauantai 5. lokakuuta
    • 17:00 :south-korea: :protoss: Genius vs :south-korea: :protoss: duckdeok
    • ~19:00 :spain: :zerg: VortiX vs :south-korea: :protoss: StarDust
    • ~21:00 :norway: :zerg: TargA vs :south-korea: :protoss: MC
    • ~23:00 :poland: :zerg: Nerchio vs :south-korea: :terran: MMA
  • Sunnuntai 6. lokakuuta
    • 13:00 Viidennen sijan semifinaali A
    • 14:45 Viidennen sijan semifinaali B
    • 16:30 Viidennen sijan finaali
    • 18:30 Semifinaali A
    • 20:30 Semifinaali B
    • 22:30 Finaali
Lähetys
Otteluita voi seurata ilmaiseksi kanavalla :united-kingdom: twitch.tv/wcs_europe, jossa selostamassa ovat James "Kaelaris" Carrol, Shaun "Apollo" Clark ja Manuel "Grubby" Schenkhuizen. Poikkeuksellisesti lähetyksen isännöi Geoff "iNcontroL" Robinson eikä Paul "RedEye" Chaloner.


Viidennen sijan ottelut
Palkinnot
:gold: 20 000 $ + 1500 WCS-pst.
:silver: 12 000 $ + 100 WCS-pst.
:bronze:-4. 7 000 $ + 750 WCS-pst.
5-8. 3 500 $ + 500 WCS-pst.

Kirjoittanut azhrak | torstai, 03. lokakuu 2013 klo 20:37 | 0 kommenttia

Kuva
DreamHack Open -turnaussarja lähestyy loppuaan, kun jäljellä on enää vuoden finaalitapahtuma DreamHack Winter 28-30. marraskuuta Jönköpingissä. Toisin kuin edesmenneet karsintaturnaukset finaalitapahtuma ei ole kaikille avoin, vaan mukaan mahtuu vain 20 osallistujaa. Vuoden mittaa pelatut neljä osakilpailua ovat jokainen tarjonneet neljälle parhaalle paikan finaaliin. Jäljelle jäävät viimeiset neljä paikkaa täytetään kaksivaiheisen online-karsinnan avulla.


DreamHack Winter 2013 pelaajat (16/20)
Stockholm
:south-korea: :zerg: Leenock
:sweden: :protoss: NaNiwa
:south-korea: :protoss: HerO
:south-korea: :zerg: Jaedong
Summer
:south-korea: :protoss: StarDust
:sweden: :terran: SjoW
:south-korea: :terran: TaeJa
:germany: :zerg: TLO
Valencia
:south-korea: :zerg: HyunN
:usa: :zerg: Goswser
:spain: :terran: LucifroN
:south-korea: :protoss: JYP
Bucharest
:south-korea: :terran: INnoVation
:south-korea: :terran: MMA
:south-korea: :zerg: Life
:south-korea: :protoss: sOs
Karsinnat
  • 8. lokakuuta, klo 18:00 - 1. vaihe, Turnaus #1
  • 16. lokakuuta, klo 18:00 - 1. vaihe, Turnaus #2
    • 1024 pelaajan single elimination, bo3
    • kahdeksan parasta etenee karsintojen toiseen vaiheeseen
      • :germany: :protoss: Socke
      • :romania: :protoss: NightEnD
      • :france: :zerg: FireCake
      • :ukraine: :terran: Kas
      • :south-korea: :zerg: Hydra
      • :south-korea: :zerg: SonGDuri
      • :south-korea: :protoss: herO
      • :south-korea: :protoss: Patience
  • 19-20. lokakuuta - 2. vaihe, Finaaliturnaus
    • 16 pelaajan single elimination, bo3
    • neljä parasta saa paikan DreamHack Winter -turnaukseen
Karsintojen ensimmäinen vaihe koostuu kahdesta suuresta avoimesta turnauksesta, joista kummastakin kahdeksan parasta pelaajaa etenee karsinnan toiseen vaiheeseen. Toisessa vaiheessa kuusitoista 1. vaiheen läpäissyttä pelaajaa kilpailee neljästä paikasta DreamHack Winter -turnaukseen.

Yksikään suomalainen ei yltänyt karsintaturnauksissa neljän parhaan joukkoon, joten sinivalkoista väriä saadaan turnaukseen vain karsinnan kautta. Lähinpänä finaalipaikkaa on ollut Samuli :protoss: elfi Sihvonen, joka ylsi sekä Valencian että Bucharestin osakilpailuissa kahdeksan parhaan joukkoon eli yhden ottelun päähän jatkopaikasta.

Tuoreempia uutisia | Vanhempia uutisia