Kirjoittanut azhrak | torstai, 05. syyskuu 2013 klo 23:25 | 0 kommenttia
DreamHack Open Bucharest pelataan syyskuun 14-15. päivä Bukarestin kulttuuri- ja urheilukeskus Sala Polivalentassa Romaniassa. Kyseessä on 175 000 kruunun eli noin 21 000 euron turnaus, jossa on paikkoja 96 pelaajalle. Neljä parasta saavat paikan turnaussarjan päättävään DreamHack Winter -turnaukseen. Lisäksi jaetaan WCS-pisteitä WCS Tier 1 -statuksen mukaisesti toisin kuin DH Valencia, joka oli WCS Tier 2 -turnaus.
Lista antaa ymmärtää, että Juha-Matti Satiini Bäckström olisi osallistumassa turnaukseen, mutta tarkempi tiedustelu osoitti listan tiedon vääräksi Bäckströmin todettua jättävänsä kisan väliin.
Kuumia ulkomaisia poimintoja listalta: Flash, INnoVation, sOs, StarDust ja HyuN. Korealaisia on listalla kaikkiaan kahdeksantoista 28, mikä on suurin määrä koskaan eurooppalaisessa turnauksessa.
Päivitys 10.9: DH julkaisi lisää osallistujia, mukana mm. Jaedong, Life, TaeJa ja HerO.
Formaatti DreamHack Open Bucharest pelataan samaan tapaan kuin edellinen turnaus DreamHack Open Valencia. Turnauksessa on kaksi round robin -lohkovaihetta ja single elimination pudotuspelit. Kaikki ottelut ovat bo3 paitsi finaali, joka on bo5. Molemmat lohkovaiheet sisältävät 64 pelaajaa, sillä 32 maineikkainta pelaajaa on seedattu suoraan toiseen lohkovaiheeseen. Ensimmäinen lohkovaihe julkaistaneen muutama päivä ennen turnauksen alkua.
Lähetys Turnaus tullaan jälleen lähettämään ilmaiseksi usealla kielellä. Lähetyksiä ei ole vielä julkaistu, mutta todennäköisesti tarjolla on yksi päälähetys ja useita yhteisön tarjoamia lähetyksiä. Kaikki DreamHack-lähetykset tulevat löytymään osoitteesta: twitch.tv/team/dreamhack.
Aikataulu
Lauantai 14. syyskuuta 09:45-10:00 Pre Show 10:00-13:00 Lohkovaihe #1 14:30-17:30 Lohkovaihe #2 19:00-22:00 Lohkovaihe #3
Sunnuntai 15. syyskuuta 11:45-12:00 Pre Show 12:00-13:00 RO16 ottelut 1-2 13:00-14:00 RO16 ottelut 3-4 14:00-15:00 RO16 ottelut 5-6 15:00-16:00 RO16 ottelut 7-8
17:00-17:30 The Final 8 show 17:30-18:30 RO8 A 18:30-19:30 RO8 B 19:30-20:30 RO8 C 20:30-21:30 RO8 D 21:30-22:30 Semifinaali 1 22:30-23:30 Semifinaali 2 00:15-02:00 Finaali
Kirjoittanut azhrak | torstai, 05. syyskuu 2013 klo 10:00 | 4 kommenttia
Samuli elfi Sihvonen on päässyt mukaan Fragbite Masters 2013 -turnaukseen, kun hän pääsi jatkoon eilen 4. syyskuuta järjestetystä toisesta karsinnasta. Karsitaan osallistui yhteensä 90 pelaajaa, joiden joukossa oli nimekkäitä pelaajia Euroopasta, Amerikasta ja myös Koreasta. Sihvosen onnistui päästä neljän parhaan joukkoon viiden voitetun bo3-ottelun jälkeen, mikä riitti karsinnan läpäisyyn.
Kuten viime ZOTAC-finaaleissa missä elfi sijoittui toiseksi, tälläkin kertaa vastaan sattui pääosin Zerg-pelaajia. Peli oli kuitenkin jälleen hallussa, eikä Sihvonen hävinnyt karttaakaan marssiessaan vastustajiensa yli läpi karsinnasta.
elfin otteet Fragbite-karsinnassa saatiin nähdä ensimmäisestä persoonasta, sillä elfin striimi (twitch.tv/elfi) oli päällä koko turnauksen ajan. Sihvonen oli aloittanut striimisessonsa jo päivällä lähettämällä harjoitusotteluita ladderista, joten pituutta lähetykselle kertyi jopa yli kymmenen tuntia. Katso videolinkit alta, jos haluat nähdä elfin pelit karsinnassa hänen silmiensä kautta (pov).
Kirjoittanut azhrak | tiistai, 03. syyskuu 2013 klo 12:20 | 0 kommenttia
World Championship Seriesin kolmas kausi alkaa Euroopan sarjan osalta tänään 3. syyskuuta klo 19:00. Vuorossa on Premier-liigan ensimmäinen lohkovaihe, jossa mukana on 32 pelaajaa. Heidän joukossaan on myös viime kauden finaaliturnaukseen asti kavunnut Vesa Welmu Hovinen, jonka ottelut alkavat 11. syyskuuta. Ensimmäinen lohkovaihe pelataan internetin välityksellä.
Nyt alkava kolmas kausi on vuoden 2013 viimeinen, ja se etenee edellisten tapaan. Ensin pelataan Premier-liigan kaksi lohkovaihetta ja pudotuspelit. Sitten otellaan Challenger-liigan bracket-vaihe ja lohkovaihe. Lopuksi pelataan kauden finaaliturnaus tällä kertaa Kanadassa, jossa mukana ovat Euroopan lisäksi Amerikan ja Korean sarjojen menestyneimmät pelaajat. Lisäksi marraskuun alussa on luvassa vielä koko vuoden 2013 finaali Blizzcon-tapahtumassa, jossa 16 eniten WCS-pisteitä kerännyttä pelaajaa pääsee ottelemaan 250 000 dollarin palkintopotista.
WCS EU Premier -otteluita voi seurata kanavalla twitch.tv/wcs_europe, jossa selostamassa ovat James "Kaelaris" Carrol and Shaun "Apollo" Clark. Menneitä otteluita voi kaivaa WCS:n videoarkistosta.
WCS EU S3 Ro32 Kartat WCS on jälleen päivittänyt karttojaan kolmannelle kaudelle. Toiselle kaudelle lisätyt Newkirk Precinct TE ja Red CIty poistuvat kuten myös jo kaksi kautta kestäneet Neo Planet S ja Star Station. Tilalle on otettu Akilon Wastes, joka tekee paluun ensimmäiseltä kaudelta, sekä täysin uudet Frost, Polar Night ja Yeonsu. Koko kolmannen kauden karttajoukko on siis sama kuin nyt 1vs1-ladderissa käytössä oleva karttajoukko, ja se näyttää seuraavalta:
Kirjoittanut azhrak | sunnuntai, 01. syyskuu 2013 klo 23:27 | 0 kommenttia
Fragbite on julkaissut uuden online-turnauksen nimeltä Fragbite Masters 2013. Turnauksessa on mukana StarCraft II, Dota2 ja Counter-Strike: Global Offensive. SC2-kisassa palkintorahaa on jaossa mukavat 160 000 kruunua eli noin 18 300 euroa. Mukaan pääsee 32 pelaajaa, joista puolet tulee kutsuilla ja puolet online-karsinnoista.
Turnaus pelataan kokonaan internetin välityksellä. StarCraft II aloittaa turnauksen nyt syyskuussa, Dota2-pelit pelataan lokakuussa ja CS:GO-ottelut marraskuussa. Kaikkien pelien finaalit järjestetään joulukuun 9-13. päivä. SC2-karsinnat alkavat jo huomenna 2. syyskuuta. Katso kuva yleisestä aikataulusta.
Formaatti Turnauksen formaatti on samanalainen kuin WCS Premier -liigassa tai ASUS ROG -turnauksissa on totuttu näkemään. Turnaus alkaa kahdella lohkovaiheella, jossa formaattina on dual tournament lohkot bo3-otteluilla. WCS Season 2 Finals -turnauksen tapaan toisen lohkovaiheen lohkojen viimeiset eli 5. ottelut viivästetään lohkovaiheen loppuun. Lohkovaiheiden jälkeen pelataan single elimination pudotuspelit, jossa ottelut ovat bo3 muuten, paitsi semifinaalit ja finaali ovat bo5. Katso tarkemmat säännöt Fragbiten sivuilta.
Kirjoittanut azhrak | perjantai, 30. elokuu 2013 klo 21:55 | 0 kommenttia
Intel Extreme Mastersin kahdeksannen kauden toinen etappi järjestetään lokakuun 10-13. päivä New Yorkin kaupungissa USA:ssa. Turnaukseen mahtuu jälleen 28 pelaajaa, ja palkintorahaa on jaossa 25 000 dollaria. Lisäksi edellisen IEM-turnauksen tapaan kyseessä on WCS Tier 1 -tapahtuma, eli palkintorahan lisäksi parhaat saavat WCS-pisteitä.
Karsinnat järjestetään kaksivaiheisesti. Ensimmäinen vaihe on kaikille avoin, ja se pelataan huomenna lauantaina 31.syyskuuta klo 19:00 alkaen. Suomalaisista ensimmäiseen vaiheeseen mukaan on tällä hetkellä ilmoittautunut vain Samuli elfi Sihvonen.
Neljä parasta pelaajaa jatkavat karsintojen toiseen vaiheeseen, joka pelataan sunnuntaina 1. syyskuuta klo 17:00. Kaksitoista pelaajaa on sijoitettu suoraan karsintojen toiseen vaiheeseen Euroopan WCS-pisteiden perusteella. Heidän joukossaan on suomalainen Vesa Welmu Hovinen.
Yhteensä siis kuudestatoista toisen karsintavaiheen pelaajasta vain kaksi saa paikan IEM8 Shanghai -turnaukseen, mutta heidän matkansa ja majoituksensa kustantaa IEM. Kaikki karsintaottelut pelataan bo3-tyylillä.
IEM-turnausformaatti 2013-2014
IEM on uudistanut turnausformaattiaan uudelle kaudelle. Ennen turnaus koostui round robin -lohkovaiheesta ja single elimination -pudotuspeleistä, joissa lohkojen voittajat oli sijoitettu suoraan toiselle kierrokselle. Nyt formaattia on yhtenäistetty WCS:n kanssa, ja turnauksesta on tehty kolmivaiheinen. Alla oleva kuva selventää uuden formaatin kulkua.
Turnaus alkaa kahdella rinnakkaisella double elimination -putoduspelivaiheella, joista kummastakin kaksi parasta pääsee jatkoon turnauksen toiseen vaiheeseen. Toisessa vaiheessa pelataan WCS:stä tuttu dual tournament -lohkovaihe, jossa puolet pelaajista etenee kolmanteen ja viimeiseen vaiheeseen. Kolmannessa vaiheessa voittaja selvitetään single elimination -pudotuspeleillä, jossa muut ottelut ovat bo5 mutta finaali on bo7. Ensimmäisen ja toisen vaiheen ottelut ovat bo3-muotoisia.