ASSEMBLY Summer 2013 LAN-tapahtuma järjestetään elokuun 1-3. päivä Hartwall Areenalla Helsingissä. Tapahtumassa järjestetään digitaalisen taiteen kilpailuja, ja tietysti myös kilpapelaamisella on oma paikkansa. Jo julkaistujen
ammattilaisturnausten lisäksi tapahtumassa järjestetään
turnauksia harrastelijoille useissa peleissä. Mukana on myös StarCraft II: Heart of the Swarm 125 euron palkintopotilla.
ASSEMBLY Summer 2013 StarCraft II -harrasteturnaus on
BYOC, joten osallistujilla on oltava oma konepaikka tapahtumasta. Konepaikoista saa lisätietoja
assembly.org-sivustolta. Turnaukseen mahtuu mukaan enintään 32 pelaajaa. Turnauksen tarkkaa ajankohtaa ei ole vielä julkaistu, mutta se on joko perjantaina 2. elokuuta tai lauantaina 3. elokuuta.
Ilmoittautuminen turnaukseen on jo avoinna, ja se onnistuu osoitteessa
http://tournaments.peliliiga.fi.
Palkinnot
75 €

50 €
Eilen pelattu
WCS EU Season 2 RO32 Lohko E oli menestys suomalaiselle Vesa
Welmu Hoviselle. Welmu nappasi lohkovoiton voittamalla ensin
BabyKnightin 2-0, ja sitten
Retin 2-1. Welmu etenee nyt kuudentoista parhaan pelaajan joukkoon ja kasvattaa WCS-kauden ansionsa vähintään 2000 dollariin. Seuraavana Welmulla on vuorossa toinen lohkovaihe, joka pelataan ESL:n studiossa Kölnissa 6-9. elokuuta.
Welmu vs BabyKnightPeleissä BabyKnightia vastaan Welmu yllätti monet poikkeamalla hänelle ominaisesta Blink-Stalker-pelistä. Sen sijaan hän valitsi molemmissa peleissä Dark Templarit ja häiritsi niillä vastustajaa taukoamatta käyttäen hyväksi uutta nopeampaa Warp Prismiä.
Toisessa pelissä nähtiin myös harvinaisempi kahden tukikohdan Tempest-taktiikka, kun Welmu pisti mutkat suoriksi ja lähti suoraan tavoittelemaan Tempest-laivastoa BabyKnightin tulevaa Colossus-armeijaa vastaan. Valinta tuotti tulosta, kun Welmu sai ekonomian häirinnällä aikaan lopussa tilanteen, jossa BabyKnight ei enää voinut korvata armeijaansa uudella, vaikka ratkaiseva taistelu tasainen olikin.
Welmu vs RetRetiä vastaan Welmu lähti ensimmäisessä kartassa standardiin peliin ja valitsi Phoenixit häirintäyksiköiksi. Epäonnistunut ensimmäinen hyökkäys Welmulta jätti kuitenkin liian suuren loven Welmun puolustukseen, ja varsinkin Sentryjen puutteesta johtuen Ret onnistui Roach-Hydra-vastauksellaan voittamaan.
Toiseen peliin Welmu lähti aggressiivimemmalla linjalla. Welmu marssi kahden tukikohdan ja kahdeksan Gatewayn turvin Blink-Stalkereilla ja Sentryllä Retin tukikohtaan, mihin Ret ei ollut varautunut lainkaan puutteellisen tietustelun takia. Roach-armeija ei mahtanut mitään Welmun Blink-microlle, ja Welmu tasoitti sarjan lukuihin 1-1.
Viimeisessä kartassa Welmu käytti
elfin tutuksi tekemää viiden Gatewayn Zealot-hyökkäystä, jonka myös
elfi teki Retiä vastaan viime DreamHack Summer -turnauksessa. Ret huomasi, mitä on tulossa hyvissä ajoin, mutta pelkillä Zerglingeillä ei puolustus onnistunut, ja Welmu otti nopean voiton.
Videot
Welmu vs
BabyKnight
Welmu vs
RetWelmu Twitterissä:
@NrSWelmuASUS ROG Summer 2013 -turnauksen pelaajalista on päivittynyt, kun
uusia kutsuja on julkaistu. Kutsuttuja pelaajia paljastettiin jälleen kahdeksan lisää, ja kun
online-karsinnatkin on nyt pelattu, on turnauksen 32 pelaajasta yhteensä 24 selvillä. Viimeiset kahdeksan kutsuttua pelaajaa on siis vielä julkaisematta.
Uudet kutsutUutisessa julkaistaan myös kaksi uutta lähetyksen miehistön jäsentä, jotka saapuvat jo julkaistujen selostajien Thomas "
Khaldor" Gilianin ja Greg "
IdrA" Fieldsin seuraan. Ensimmäinen on Auguste “
Semmler” Massonnat, joka tulee isännöimään ja tekemään haastatteluja pelaajista lähetyksen aikana samaan tapaan kuin ASUS ROG Summer 2012 -tapahtumassa. Toinen on Alexandre “
FunKaDeLiC” Verrier, jonka käsiin annetaan pelikameran liikuttelu, josta hänellä on jo kokemusta WCS Europe -turnauksesta.
ASUS ROG Summer 2013 pelaajalista tällä hetkellä (24/32)
Suomen elektronisen urheilun liitto,
SEUL,
etsii suomalaisia StarCraft 2 -
naispelaajia. Kyse on
IeSF 2013 World Championship -turnauksesta, jonka järjestää kansainvälinen eletronisen urheilun kattojärjestö IeSF. Turnauksessa pelataan naisten StarCraft 2 -kilpailu, johon haetaan Suomen edustajaa. Turnaus järjestetään 31.10 - 4.11 Bukarestissa, Romaniassa. SEUL ry kustantaa Suomen edustajan kisaan. Kiinnostuneet voivat ilmoittaa halukkuutensa sähköisellä
lomakkeella.
IeSF 2013 World Championship -turnauksessa pelataan yhteensä neljää peliä. Miesten sarjoissa nähdään League of Legeds ja Alliance of Valiant Arms (A.V.A). Naisten sarjoissa kisataan StarCraft 2 ja Tekken Tag Tournament 2 -peleissä. Lisätietoja turnauksesta voi lukea IeSF:n
uutiskirjeestä (pdf).