RSS

Kirjoittanut azhrak | sunnuntai, 28. huhtikuu 2013 klo 23:05 | 5 kommenttia

Kuva
StarCraft2.fi-sivusto viettää jälleen syntymäpäiviään turnauksen muodossa. Kolmen vuoden ikään ehtinyt StarCraft 2 -pelin uutis- ja yhteisösivu järjestää lauantaina 4. toukokuuta klo 18:00 alkaen kaikille avoimen online-turnauksen, jonka palkintopotti on 400 euroa. Kahdeksan parasta pääsevät palkinnoille. Samanlainen turnaus järjestettiin viime vuonna, ja mukaan lähti 95 pelaajaa.

Turnauksen formaattina on yksinkertaisesti single elimination -pudotuspelit. Ottelut ovat BO1 ensimmäisillä kierroksilla, RO32:sta eteenpäin BO3, ja finaali on BO5. Karttoina käytetään tämänhetkisiä ladder-karttoja poislukien Korhal City ja Newkirk Precinct. Lisätietoja löytyy turnauksen säännöistä.

Turnauksessa on kaksi virallista striimiä. Suomeksi selostamassa ovat Thomas "TonTTu" Tontchev ja Otto "shAsur" Turkki kanavalla twitch.tv/rtonttu. Englanniksi selostaa Josh "j0su" Claassen kanavallaan twitch.tv/y0su. Heidän lisäkseen kuka tahansa saa striimata ja selostaa turnausta. Ainoa ehto on, että lähetyksessä on vähintään 3 minuutin viive. Ilmoita halukkuutesi striimata kommentoimalla uutiseen.

Turnaukseen voi osallistua turnaussivulla. Muistakaa myös check-in, joka alkaa 30 minuuttia ennen turnauksen alkua samalla sivulla.

Palkinnot
:gold: 150 €
:silver: 100 €
:bronze: 60 €
4. 30 €
5-8. 15 €

Päivitys 30.4.
Turnauksen ajankohta siirtyy myöhemmäksi WCS EU Challenger -liigan karsintojen takia. Uutta ajankohtaa selvitellään.

Kirjoittanut azhrak | lauantai, 27. huhtikuu 2013 klo 11:48 | 0 kommenttia

Kuva
DreamHack Open Stocholm -turnaus on edennyt pudotuspelivaiheeseen. Jäljellä on 16 pelaajaa, jotka onnistuivat eilen pääsemään lohkovaiheista läpi. Yksikään suomalainen ei selvinnyt toista lohkovaihetta pidemmälle, vaan sijoitukset jäivät 64 pelaajan joukkoon. Lohkovaiheet toivat yllätyksiä, kun esimerkiksi :south-korea: :terran: Polt, esimerkiksi :south-korea: :terran: ForGG ja :south-korea: :protoss: MC putosivat ja :canada: :protoss: HuK ja :sweden: :zerg: SortOf pääsivät jatkoon omissa lohkoissaan.

Kolinkoheitto teki myös paluun DreamHack-turnaukseen. :spain: :terran: LucifroN putosi lohkostaan kolikon kautta, kun hän, :south-korea: :zerg: Yugioh ja :ukraine: :terran: Strelok olivat toisessa lohkovaiheessa tasatilanteessa eikä kaksi kierrosta bo1-pelejä tuonut pattitilanteeseen ratkaisua. Viimeksi kolikkoa heitettiin DreamHack Winter 2010 -turnauksessa, jossa onni suosi :finland: :terran: Naamaa ja :germany: :protoss: Strelokia ja :sweden: :protoss: Bischu putosi jatkosta.

Pudotuspelit

Palkinnot
:gold: 60 000 SEK (~7150 €) + paikka DreamHack Winter -turnaukseen
:silver: 35 000 SEK (~4200 €) + paikka DreamHack Winter -turnaukseen
:bronze: 20 000 SEK (~2400 €) + paikka DreamHack Winter -turnaukseen
4. 20 000 SEK (~2400 €) + paikka DreamHack Winter -turnaukseen
5-8. 10 000 SEK ~(1200 €)

Replayt
Päivitys 7.5: DreamHack on julkaissut suuren osan turnauksen replay-tiedostoista (zip).

Kirjoittanut azhrak | keskiviikko, 24. huhtikuu 2013 klo 07:55 | 4 kommenttia

Kuva
Ensi viikonloppuna 26-27. huhtikuuta Tukholmassa pelattavan DH Open Stockholm -turnauksen ensimmäinen lohkovaihe on julkaistu. 64 pelaajaa on sijoitettu neljän pelaajan lohkoihin, joista kaksi parasta etenee toiseen lohkovaiheeseen. Lisäksi 32 pelaajaa on sijoitettu suoraan toiseen lohkovaiheeseen aikaisemman menestyksen perusteella. Siten myös toinen lohkovaihe sisältää 64 pelaajaa neljän hengen lohkoissa.


Suomalaisten lohkot 1. lohkovaiheessa
Lohko C
:finland: :protoss: elfi- : 3-0
:france: :protoss: Adelscott : 2-1
:usa: :terran: Flo : 1-2
:united-kingdom: :random: Gowerly: 0-3
Lohko H
:usa: :zerg: Goswser : 3-0
:finland: :terran: Fuzer : 2-1
:netherlands: :protoss: Wonnaplay : 1-2
:germany: :terran: Shumpfine : 0-3
Lohko J
:denmark: :protoss: BabyKnight : 3-0
:finland: :zerg: Serral : 2-1
:sweden: :terran: Jrayc : 1-2
:sweden: :protoss: Duja : 0-3
Lohko K
:finland: :protoss: Welmu : 3-0
:sweden: :terran: Morrow : 2-1
:sweden: :zerg: Soed : 1-2
:sweden: :protoss: Nexxy : 0-3
Lohko L
:finland: :zerg: Protosser : 3-0
:sweden: :terran: timestamp : 2-1
:sweden: :protoss: RunA : 1-2
:sweden: :terran: Shadowelock : 0-3
Suomalaisten lohkot 2. lohkovaiheessa
Lohko A
:south-korea: :terran: Gumiho : 3-0
:sweden: :zerg: Snuffe : 1-2 (3-4)
:ukraine: :zerg: Bly : 1-2 (2-4)
:finland: :protoss: Welmu : 1-2 (2-4)
Lohko B
:south-korea: :zerg: Jaedong : 2-1 (5-2)
:sweden: :protoss: SaSe : 2-1 (5-3)
:usa: :zerg: Goswser : 2-1 (4-3)
:finland: :zerg: Serral : 0-3 (0-6)
Lohko G
:germany: :zerg: XlorD : 3-0
:germany: :zerg: TLO : 2-1
:south-korea: :protoss: JYP : 1-2
:finland: :zerg: Protosser : 0-3
Lohko K
:south-korea: :terran: HyuN : 3-0
:south-korea: :protoss: Puzzle : 2-1
:united-kingdom: :zerg: Ziktomini : 1-2
:finland: :protoss: elfi- : 0-3
Lohko O
:south-korea: :terran: ForGG : 3-0
:south-korea: :protoss: Oz : 2-1
:finland: :terran: Fuzer : 1-2
:denmark: :protoss: BabyKnight : 0-3
Kaikki lohkot löytyvät viralliselta turnaussivulta (1. lohkot, 2. lohkot, 3. lohkot) tai Liquipediasta.

Aikataulu
  • Perjantai 26. huhtikuuta, lohkovaiheet 1-3
      12:00 Lohkovaihe #1 kierros 1, BO3
      13:00 Lohkovaihe #1 kierros 2, BO3
      14:00 Lohkovaihe #1 kierros 3, BO3

      16:30 Lohkovaihe #2 kierros 1, BO3
      17:30 Lohkovaihe #2 kierros 2, BO3
      18:30 Lohkovaihe #2 kierros 3, BO3

      21:00 Lohkovaihe #3 kierros 1, BO3
      22:00 Lohkovaihe #3 kierros 2, BO3
      23:00 Lohkovaihe #3 kierros 3, BO3
  • Lauantai 27. huhtikuuta, pudotuspelit
      11:30 RO16 ottelut 1 & 2, BO3
      12:30 RO16 ottelut 3 & 4, BO3
      13:30 RO16 ottelut 5 & 6, BO3
      14:30 RO16 ottelut 7 & 8, BO3

      16:30 Lavashow alkaa
      17:00 RO8 ottelu 1, BO3
      18:00 RO8 ottelu 2, BO3
      19:00 RO8 ottelu 3, BO3
      20:00 RO8 ottelu 4, BO3
      21:00 Semifinaali #1, BO3
      22:00 Semifinaali #2, BO3
      23:30 Finaali, BO5
Streamit

Kirjoittanut azhrak | tiistai, 23. huhtikuu 2013 klo 00:28 | 1 kommenttia

Kuva
Vesa :protoss: Welmu Hovinen on voittanut hetki sitten Go4SC2 Monthly Finals March 2013 -turnauksen. Voitosta Welmu nappasi huikeat 500 €. Kyseessä oli ensimmäinen Heart of the Swarm -lisäosalla pelattu Go4SC2-finaaliturnaus. NASL TV seurasi pelejä ja näytti lähetyksessään finaalin lisäksi muitakin Welmun pelejä (linkit alla).

Welmu päihitti tänään 22.4 pelatussa turnauksessa Kaiken kukkuraksi Welmu striimasi itse omat pelinsä turnauksessa, joten katsojat saivat oivan ensimmäisen persoonan kuvakulman voitokkaisiin otteluihin. Welmun striimiä voi seurata Twitch.tv:ssä twitch.tv/welmu1. Welmun tekemisiä muuten voi seurata Twitterissä @NrSWelmu.

Go4SC2 (liquipedia) on ESL:n järjestämä online-turnaus, joka pelataan keskiviikkoisin pistepalkinnoin ja sunnuntaisin 200 € palkintopotilla. Kuukausittain pelataan finaaliturnaus, johon eniten turnauspisteitä keränneet pelaajat pääsevät taistelemaan 500 euron palkinnosta. Tänään oli vuorossa maaliskuussa pelattujen Go4SC2-turnausten finaaliturnaus, johon Welmu pääsi osallistumaan voitettuaan yhden sunnuntain Go4SC2-turnauksen 17. maaliskuuta.

Kirjoittanut azhrak | lauantai, 20. huhtikuu 2013 klo 00:37 | 0 kommenttia

Kuva
World Championship Seriesin Euroopan sarjan, Premier-liigan lohkot on julkaistu. Tällä viikolla pelatuista online-karsinnoista selvisi viimeiset kahdeksan pelaajaa, ja nyt kaikki Euroopan 32 Premier-liigapelaajaa on selvillä. Ensimmäinen lohkovaihe alkaa tiistaina 23. huhtikuuta. Lohkot pelataan arkipäivinä yksi kerrallaan yksi päivässä. Lähetykset alkavat aina klo 19:00 Suomen aikaa WCS Europe-kanavalla, jossa selostamassa ovat Kaelaris ja ToD.

Lohkot pelataan GSL-tyyliin:
  1. Ottelu A: Pelaaja 1 vs Pelaaja 4
  2. Ottelu B: Pelaaja 2 vs Pelaaja 3
  3. Ottelu C: Voittaja A vs Voittaja B
  4. Ottelu D: Häviäjä A vs Häviäjä B
  5. Ottelu E: Häviäjä C vs Voittaja D
  6. Voittaja C ja Voittaja E jatkoon
:europe: WCS EU lohkot RO32
Lohko A (23.4, 19:00)
1. :south-korea: :terran: ForGG
2. :sweden: :protoss: SaSe
3. :russia: :zerg: sLivko
4. :denmark: :terran: Bunny
Lohko B (24.4, 19:00)
1. :spain: :terran: LucifroN
2. :germany: :protoss: HasuObs
3. :ukraine: :zerg: Bly
4. :russia: :terran: Happy
Lohko C (30.4, 19:00)
1. :netherlands: :zerg: Ret
2. :sweden: :terran: ThorZaIN
3. :russia: :protoss: TitaN
4. :ukraine: :terran: Strelok
Lohko D (1.5, 19:00)
1. :south-korea: :terran: Mvp
2. :germany: :protoss: Socke
3. :ukraine: :zerg: DIMAGA
4. :russia: :protoss: Siw
Lohko E (2.5, 19:00)
1. :sweden: :protoss: NaNiwa
2. :ukraine: :terran: Kas
3. :germany: :zerg: TLO
4. :south-korea: :terran: Shuttle
Lohko F (7.5, 19:00)
1. :poland: :zerg: Nerchio
2. :spain: :zerg: VortiX
3. :austria: :protoss: monchi
4. :france: :terran: Dayshi
Lohko G (8.5, 19:00)
1. :france: :zerg: Stephano
2. :netherlands: :protoss: Grubby
3. :denmark: :protoss: BabyKnight
4. :germany: :terran: KrasS
Lohko H (9.5, 19:00)
1. :south-korea: :terran: MMA
2. :poland: :protoss: MaNa
3. :sweden: :zerg: SortOf
4. :belgium: :protoss: Feast

Tuoreempia uutisia | Vanhempia uutisia