RSS

Kirjoittanut azhrak | sunnuntai, 10. maaliskuu 2013 klo 13:07 | 1 kommenttia

Kuva

Viime vuoden tapaan DreamHack järjestää viisiosaisen turnaussarjan nimellä DreamHack Open. Turnauksia järjestetään Tukholmassa, Jänköpingissä kaksi kertaa, Valenciassa ja Bukarestissa. Palkintojen kokonaissumma on 1 200 000 kruunua eli noin 144 000 euroa. Kuten edellisvuonna ensimmäiset neljä turnausta toimivat karsintoina kauden päättävään DreamHack Winter -tapahtumaan.

Vaikka turnaussarjan pääpiirteet ovat samat, on DreamHack tehnyt muutoksia viime vuoteen nähden. Tällä kertaa jokaisessa turnauksessa kahdeksan parasta pääsevät palkinnoille, toisin kuin viime vuonna milloin vain neljä parasta sai rahaa ja loput saivat karsintapisteitä. Nyt myös neljä parasta saavat suoran kutsun kauden finaaleihin, kun aikaisemmin kutsut annettiin vain kahdelle parhaalle. Karsintapisteet on nyt siis pudotettu pois kokonaan. Neljän parhaan lisäksi turnaussarjan päätöstapahtumaan on mahdollista päästä online Wildcard-turnauksista, joita ei ole vielä julkistettu. DreamHack on laatinut karsintamenetelmästään selittävän kuvan.

DreamHack Open 2013 -turnaukset
26-27. huhtikuuta: DreamHack Open, Tukholma
15-17. kesäkuuta: DreamHack Open Summer, Jönköping
19-20. heinäkuuta: DreamHack Open, Valencia
14-15. syyskuuta: DreamHack Open, Bukarest
28-30. marraskuuta: DreamHack Open Winter, Jönköping

DreamHack Open 2013 -traileri

Kirjoittanut azhrak | torstai, 28. helmikuu 2013 klo 20:50 | 0 kommenttia

Kuva

Intel Extreme Mastersin 7. kausi päättyy 5-9. maaliskuuta Saksan Hannoverissa pidettävään IEM7 World Championship -turnaukseen. Erikoista turnauksessa on, että se pelataan StarCraft 2:n tulevallla, vasta 12. maaliskuuta julkaistavalla, lisäosalla Heart of the Swarmilla. Turnaus on siis ensimmäinen suuri kovan luokan mittelö Heart of the Swarmissa. Turnauksessa on mukana 24 pelaajaa, ja palkintopotti on huimat 100 000 dollaria.

Turnaus pelataan tutulla IEM-formaatilla. Ensin on kuuden pelaajan lohkovaihe, jota seuraa pudotuspelit siten, että lohkovoittajat sijoitetaan suoraan toiselle kierrokselle. Lohkovaihe on bo3 ja pudotuspelit bo5 lukuunottamatta finaalia, joka on bo7.

Turnauksen isäntänä ja emäntänä toimivat Rachel "SeltzerPlease" Quirico ja Paul "ReDeYe" Chaloner. Selostajina ovat James "Kaelaris" Carrol, Shaun "Apollo" Clark ja Yoan "ToD" Merlo. Pelejä ovat analysoimassa John JoRoSaR Sargent, Kevin "qxc" Riley ja Kevin "Harstem" de Koning. Pelikuvan liikuttelusta vastaa jälleen kerran Michael "Adebisi" Van Driel.

Pelejä ja tuloksia voi seurata kätevästi IEM:n sivuilta. Turnaus löytyy myös Liquipediasta.

Aikataulu
  • Tiistai 5. maaliskuuta, alkaen klo 10:30
    • Lohkot A & B
  • Keskiviikko 6. maaliskuuta, alkaen klo 10:30
    • Lohko C
  • Torstai 7. maaliskuuta, alkaen klo 10:30
    • Lohko D
  • Perjantai 8. maaliskuuta, alkaen klo 10:30
    • Pudotuspelit alkavat
  • Lauantai 9. maaliskuuta, alkaen klo 10:30
    • Pudotuspelit jatkuvat
Lohkot
Lohko A : Ti klo 10:30
  • :poland: :zerg: Nerchio
  • :south-korea: :protoss: YongHwa
  • :south-korea: :protoss: Parting
  • :germany: :protoss: HasuObs
  • :russia: :zerg: sLivko
  • :spain: :terran: LucifroN
Lohko B : Ti klo 10:30
  • :netherlands: :zerg: ret
  • :germany: :zerg: XlorD
  • :south-korea: :protoss: First
  • :ukraine: :terran: Kas
  • :south-korea: :protoss: MC
  • :south-korea: :terran: YoDa
Lohko C : Ke klo 10:30
  • :south-korea: :terran: Sting
  • :germany: :protoss: Socke
  • :poland: :protoss: MaNa
  • :norway: :zerg: Snute
  • :south-korea: :zerg: viOLet
  • :spain: :zerg: VortiX
Lohko D : To klo 10:30
  • :south-korea: :zerg: Golden
  • :south-korea: :terran: MVP
  • :germany: :zerg: TLO
  • :france: :zerg: Stephano
  • :south-korea: :terran: Dream
  • :netherlands: :protoss: Grubby


Kirjoittanut azhrak | lauantai, 23. helmikuu 2013 klo 00:10 | 1 kommenttia

Kuva

ASSEMBLY Winter 2013 -LAN-tapahtuman StarCraft 2 Pro -turnaus on edennyt pudotuspelivaiheeseen. Jäljellä on kahdeksan lohkoista jatkoon selvinnyttä pelaajaa. Pudotuspelien otteluparit arvottiin tänään lohkopelien jälkeen SETT TV:n striimissä. Ottelut alkavat huomenna klo 11:00.

Pudotuspelitaulukko löytyy Assemblyjen turnaussivulta.

Aikataulu
11:00 RO8 A & B, bo5: :protoss: elfi vs :protoss: Jagelius | :protoss: Welmu vs :protoss: kiljardi
12:15 RO8 C & D, bo5: :terran: Divinesia vs :zerg: Protosser | :terran: Naama vs :zerg: Serral
13:30 Semi-final A, bo5
14:45 Semi-final B, bo5
16:30 Bronze match, bo5
18:00 Final, bo7

Streamit
Turnaus sai ensimmäisten lohkojen jälkeen ikävän käänteen, kun selvisi, että :finland: :terran: Satiini ei ole tulossa paikalle lainkaan. Tilanteesta hankalan teki, että samassa lohkossa oleva :finland: :protoss: Namutin jätti myös turnauksen väliin. Näin ollen D-lohkoon jäi jäljelle vain :finland: :terran: Divinesia ja :finland: :protoss: kiljardi, jotka pelasivat lohkonsa ainoan pelin selvittäen vain kumpi pelaajista menee jatkoon lohkon voittajana ja kumpi lohkon kakkosena.

Kaiken kaikkiaan turnauksen niin sanotusta lopullisesta pelaajalistasta jäi uupumaan kolme pelaajaa kolmannen ollessa jo viikon alussa peruttanut :estonia: :protoss: Relax. Tasaisesti jakautuessaan vaikutus turnaukseen olisi ollut vähäinen, mutta nyt kahdessa lohkossa oli neljä pelaajaa, yhdessä kolme ja yhdessä kaksi. Epätasapainoinen turnaus ei ole koskaan kenellekään hyväksi, sillä se ei takaa parhaiden pelaajien jatkoon menemistä.

Päivitys 25.2: Turnauksen replayt on julkaistu.

Kirjoittanut azhrak | keskiviikko, 20. helmikuu 2013 klo 22:50 | 0 kommenttia

Kuva

Blizzard on julkaissut eilen uuden päivityksen (2.0.4) StarCraft 2 Wings of Liberty -peliin. Päivitys on poikkeuksellisen suuri, ja tuo mukanaan paljon uudistuksia, jotka on kehitettty tulevaa Heart of the Swarm -lisäosaa varten. Blizzard on kuitenkin nähnyt aiheelliseksi pitää pelikokemuksen yhtenäisenä sekä alkuperäisessä pelissä että lisäosissa. Päivityksen vaikutukset näkee heti pelin käynnistyessä, kun taustakuva on muuttunut Raynorista Kerriganiksi. Lisäksi uudistuneet pelivalikot antavat kasvojenkohotuksen koko pelille. Oikealla kuva uudesta aloitusvalikosta.

Merkittävimmät uudistukset 2.0.4-päivityksessä
  • uudet pelivalikot
  • klaanit ja ryhmät
  • uusia replay-toimintoja kuten replayn katsominen yhdessä
  • globaali pelitili (sama tunnus käy joka Regioniin: EU, NA, jne.)
  • training ja unranked -pelimoodit matchmakingin kanssa
  • custom observer -näkymät
Lue kaikki muutokset Blizzardin sivuilta.

Battle.nettiin on luotu ryhmä starcraft2.fi-sivustön käyttäjille nimeltä SC2Finland (battle.net linkki starcraft://group/2/6747). Kaikki ovat tervetulleita ryhmään. Se tulee hiljalleen korvaamaan tähän asti käytetyn Battle.net chat-kanavan starcraft2.fi. IRC on todennäköisesti kuitenkin edelleen se paikka, missä kovin keskustelu käydään: kanavalla #starcraft2.fi QuakeNetissä.

Kirjoittanut azhrak | tiistai, 19. helmikuu 2013 klo 21:27 | 0 kommenttia

Kuva

Toisin kuin viimeaikaisesta uutisoinnista voisi päätellä, on ASSEMBLY Winter 2013 -tapahtumassa kaksi StarCraft 2 -turnausta. Uutisten kohteena ollut Pro-turnaus on jättänyt varjoonsa StarCraft 2 BYOC -turnauksen, jossa palkintopotti on mukavat 250 euroa. Perjantaina pelattava BYOC-turnaus on avoin kaikille konepaikallisille Assembly Winter 2013 -osallistujille, ja ilmoittautuminen turnaukseen on jo auki.

Turnauksen formaatti on lohkot ja single elimination -pudotuspelit. Lohkopelit ovat bo3, ja pudotuspeleissä ottelut ovat bo3 lukuunottamatta semi-finaaleja, pronssiottelua ja finaalia, jotka ovat bo5.

Turnaus alkaa LANien ensimmäisenä päivänä, perjantaina 23. helmikuuta, klo 17:00 ja päättyy samana iltana.

Ilmoittaudu turnaukseen turnaussivulla.

Palkinnot
:gold: 125 €
:silver: 75 €
:bronze: 50 €

Tuoreempia uutisia | Vanhempia uutisia