Kirjoittanut azhrak | perjantai, 18. syyskuu 2015 klo 21:56 | 1 kommenttia
SC2VN on ilmainen visual novel -tyylilajin peli, joka sijoittuu Etelä-Korean StarCraft II -piireihin. Peli kertoo länsimaalaisen Machin tarinan, kun hän yrittää saavuttaa läpimurtonsa StarCraft II -pelaajana. SC2VN-peli on saatavilla Windowsille, Macille ja Linuxille.
Pelin idea sai alkunsa TJ Huckabeen tekemästä videosta, joka esitti vitsillä StarCraft II -yhteisöön perustuvan seurustelusimulaatiopelin (dating sim). E-urheilutapahtumien organisoija Timothy Young kuitenkin näki videossa potentiaalia ja ehdotti sen muuttamista oikeaksi peliksi. He laittoivat alulle Kickstarter-projektin, jolla kerättiin kokoon 8370 dollaria, mikä riitti pelin toteuttamiseen.
SC2VN ei vaadi pelaajalta mitään ennakkotietoa StarCraft -pelistä. Huckabee kertoo Motherboard-sivustolla, että alusta pitäen pelistä haluttiin pelattava muillekin kuin StarCraft-faneille. SC2VN:n tarkoitus on Huckabeen mukaan saada ihmiset huomaamaan, miten hieno StarCraft ilmiönä onkaan.
Ennen kuin SC2VN voitiin julkaista, olivat esteenä kuitenkin tekijänoikeudet, sillä peli käyttää laajasti Blizzardin omistamia teoksia kuten musiikkia ja grafiikkaa. Blizzard kuitenkin antoi lopulta luvan pelin julkaisuun, kun papereihih oli haettu allekirjoituksia aivan ylintä johtoa myöten. Poikkeustapaus osoittaa, että SC2VN-pelillä on Blizzardin hyväksyntä, mikä on jo eräänlainen tae laadusta ja StarCraft-maailman oikeasta esittämisestä.
Visual novel on Japanista lähtöisin oleva videopelien tyylilaji. Visual novel -pelit muistuttavatkin yleensä paljon anime- ja mangateoksia. Pelit ovat kaksiulotteisia ja ne koostuvat taustakuvista, pelihahmoista, musiikista, tekstistä ja mahdollisesti ääninäyttelystä. Vuorovaikutus peleissä tapahtuu tavanomaisesti valitsemalla jokin ennalta määrätyistä vaihtoehdoista, mikä kuljettaa juonta tiettyyn suuntaan.
Kirjoittanut azhrak | perjantai, 18. syyskuu 2015 klo 13:37 | 0 kommenttia
SEUL ry on paljastanut uuden yhteistyömallin, jonka avulla tällä hetkellä joukkueettomat Vesa Welmu Hovinen ja Samuli elfi Sihvonen matkaavat piakkoin järjestettävään DreamHack Open Stockholm 2015 -tapahtumaan Jimm's PC-storen tukemina.
DreamHack Open -turnaussarjan Tukholman osakilpailussa pelataan 24.-25. syyskuuta 25 000 dollarin ja 4000 WCS-pisteen StarCraft II -turnaus, jossa on tilaa 96:lle pelaajalle. Welmun ja elfin lisäksi suomalaisista mukaan ovat ilmoittautuneet Joona Serral Sotala, Wenlei ZhuGeLiang Dai ja Benjamin PuPu Puha.
SEUL ry:n puheenjohtaja Erkka "Prote" Jouste kommentoi yhteistyömallia sivuillaan seuraavasti:
"SEUL etsii jatkuvasti keinoja kehittää ja tuoda esiin suomalaista elektronista urheilua. Nyt Jimm’s PC-Store Oy:n kanssa yhteistyössä kehitetty malli tuo esiin elektronista urheilua Suomessa ja tuo suomalaisuutta esiin kansainvälisesti tukien myös suomalaisia huippupelaajia, joilla ei muuten olisi resursseja lähteä kansainvälisiin turnauksiin."
Kirjoittanut azhrak | torstai, 17. syyskuu 2015 klo 10:07 | 0 kommenttia
Suomen eleketronisen urheilun liitto, SEUL ry, on julkaissut vuoden 2015 IeSF World Championship -turnauksen maajoukkueen. Joulukuun 2.-5. päivä Soulissa pelattavaan kilpailuun on StarCraft II -pelaajaksi valittu Joona "Serral" Sotala ja Hearthstone-pelaajaksi Antti “Kufdon” Lammin.
Tänä vuonna IeSF-tapahtumassa pelataan kolmea peliä: StarCraft II, Hearthstone ja League of Legends. SEUL lähettää edustajat vain kahteen ensimmäiseen lajiin.
Alunperin SEUL:in työryhmän ehdotuksen mukaisesti Suomea piti lähteä edustamaan StarCraft II -pelissä Samuli "elfi" Sihvonen ja Hearthstone-pelissä Janne "Savjz" Mikkonen, mutta he kieltäytyivät kunniasta tuntemattomista syistä.
Myös turnauspaikka on ehtinyt vuoden mittaa vaihtua, sillä ensin kisan isännäksi valittiin Puolan Lodz. Tämä suunnitelma kuitenkin kariutui maaliskuussa IeSF:n mukaan poliittisista syistä. Uudeksi kisapaikaksi valittiin Etelä-Korean pääkaupunki Soul.
IeSF 2015 -turnauksen palkintopotit eivät ole vielä tiedossa. Viime vuonna lajeja oli jopa seitsemän nyt kolmen asemesta ja palkintopottien yhteissumma oli 100 000 dollaria.
Kirjoittanut azhrak | maanantai, 14. syyskuu 2015 klo 00:10 | 0 kommenttia
Blizzard on sunnuntaina 13.9. Krakovasta lähetetyssä WCS-lähetyksessä paljastanut StarCraft II: Legacy of the Void -pelin julkaisupäiväksi 10. marraskuuta 2015. Lisäosa on StarCraft II -sarjan viimeinen, ja se tuo uuden yksinpelikampanjan lisäksi kaksi uutta moninpelimuotoa sekä päivityksiä tavalliseen moninpeliin. Pelin voi tilata jo ennakkoon Legacy of the Void -sivulta, jolloin saa pääsyn meneillään olevaan beta-testaukseen.
Julkaisupäivän lisäksi lähetyksessä näytettiin ensimmäisen lisäosan kolmeminuuttinen avausvideo sekä esimakua vielä myöhemmin syyskuussa julkaistavasta Reclamation animaatiosta. Julkaisupäivä 10.11. on siis melkein heti 6.-7. marraskuuta Anaheimissa järjestettävän Blizzcon 2015 -tapahtuman jälkeen.
Julkaisu-uutista olivat paikan päällä saattamassa StarCraft II -pelin vastaava tuottaja Chris Sigaty ja pääsuunnittelija Jason Huck, jotka kertoivat omia ajatuksiaan viimeisestä lisäosasta ja StarCraft-pelisarjasta yleisesti. Sigaty paljasti muun muassa, että Legacy of the Void -lisäosan myötä StarCraft II saa uuden käyttöliittymän. Lisäksi hän kehui StarCraft II -yhteisöä ja sen omistautuneisuutta paljastamalla, että päivittäisten StarCraft II -pelaajien määrä pysyy tasaisena Blizzardin muista uusista julkaisuista huolimatta. Muiden Blizzardin pelien kohdalla trendi on päinvastainen, eli uusi julkaisu pudottaa pelaajia muista peleistä hetkellisesti.
Kirjoittanut azhrak | perjantai, 11. syyskuu 2015 klo 12:11 | 0 kommenttia
Tulevana viikonloppuna 12.-13. päivä syyskuuta Puolan Krakovassa pelataan WCS:n vuoden 2015 kolmannen kauden Premier-liigan pudotuspelit. Mukana on kahdeksan pelaajaa, jotka ovat selvinneet jatkoon kahdesta lohkovaiheesta, taistelemassa keskenään 97 000 dollarin palkintorahoista ja 7450 WCS-pisteestä. Turnauspaikkana on poikkeuksellisesti vanha veturihalli nimeltä Stara Zajezdnia.
Suomalaisia ei pudotuspeleissä tällä kertaa nähdä. Liigassa kolmannella kaudella pisimmälle edennyt suomalainen Samuli elfi Sihvonen putosi toisessa lohkovaiheessa ja jäi jaetulle sijalle 13.-16.
Kyseessä on viimeinen WCS-kausi Heart of the Swarm -peliversiossa. WCS:n jatkosta ensi vuonna ei ole vielä tietoa, mutta jos liigaa odotettavasti jatketaan, niin ottelut käydään uudella Legacy of the Void -peliversiolla. Sunnuntaina klo 20:00 WCS-lähetyksessä saadaan lisätietoa tulevasta lisäosasta, kun Blizzard esittää pelistä ennen julkaisemattoman videon ja paljastaa pelin julkaisupäivän.