Kymmenen vuotta kilpaa pelannut Sihvonen kertoo päätöksestään ryhtyä valmentajaksi:
"Jo pelaajaurani aikana totesin, että valmentajasta olisi hyötyä etenkin henkisellä puolella. Koska valmentajia ei Suomen e-urheilussa ole, aloin miettimään olisiko itsestäni siihen. Tavoitteenani on antaa uusille tähdille paremmat mahdollisuudet nousta huipulle sellaisella tuella, joka itseltäni puuttui."
Sihvonen täsmensi starcraft2.fi:lle, että häntä kiehtoo nimenomaan henkinen valmennus ja sen mahdollisuudet. Tiedusteltaessa aikooko entinen Protoss-mestari erikoistua valmentajanurallaan johonkin tiettyyn peliin tai peligenreen, hän toteaa tulevaisuuden näyttävän, onko erikoistuminen mahdollista.
Sihvosen valmentajatutkinnon kulut kattaa SEUL ry, joka näkee valmentamisessa pontentiaalia. "Koulutuksen on tarkoitus toimia pilottiprojektina, josta saadaan arvokasta tietoa tavanomaisen urheiluvalmennuksen soveltuvuudesta e-urheiluun.", kerrotaan SEUL ry:n lehdistotiedotteessa.
Myös Vierumäen Urheiluopistossa ollaan kiinnostuneita e-urheilusta, kuten valmennuskeskuksen varajohtaja Raino Nieminen sanoo:
"Samulin hakemus huomioitiin täällä Vierumäellä välittömästi sen saavuttua ja odotamme innolla millaisia mahdollisuuksia e-urheilu tuo mukanaan."
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Sihvonen nähdään valmentajan roolissa. Hän on opastanut suomalaisia StarCraft II -pelaajia yksityisesti, sekä järjestänyt kaksi valmennusleiriä edesmenneellä SEUL ry:n pelaajatalolla noin vuosi sitten.