Serral palasi takaisin ENCE eSportsiin

Valvoja: Uutistenkirjoittajat

Serral palasi takaisin ENCE eSportsiin

ViestiKirjoittaja azhrak » 05 Loka 2016, 14:47

Kuva
Joona "Serral" Sotala on vaihtanut organisaatiota kerrotaan 4. lokakuuta julkaistussa tiedotteessa. Sveitsiläinen mYinsanity jää taakse, kun uusi koti on suomalainen ENCE eSports, josta Sotala lähti juurikin mYinsanityyn kaksi ja puoli vuotta sitten helmikuussa 2014. Nyt ENCEn StarCraft II -tiimi koostuu Suomen kiistattomasta kärkikaksikosta, Serralista ja Vesa "Welmu" Hovisesta.

ENCEn tiedotteessa Sotala kertoo osallistuvansa vielä maaliskuussa viimeisiin ylioppilaskirjoituksiinsa, jonka jälkeen hän aikoo keskittyä pelaamiseen täysipäiväisesti. Järjestely sopii myös ENCElle, joka uskoo Serralilla olevan vielä monta lupaavaa pelivuotta edessään. Serral on jo opiskelun ohellakin pysynyt Suomen kärjessä, joten potentiaalia on rutkasti.

Suomalainen peliorganisaatio lupaa tarjota Sotalalle normaalin lajivalmennuksen lisäksi Vierumäen Urheiluopiston palveluita -- samoja joita Suomen olympiakomitea käyttää urheilijoidensa huippukuntoon hiomiseen.

Sotalan ensimmäinen esiintyminen uudessa ENCE-paidassa on jo huomenna torstaina 6. lokakuuta, kun hän pelaa Kievissä WESG-turnauksen Euroopan finaaleissa.

ENCE eSports StarCraft II -joukkue
:finland: :zerg: Serral - Joona Sotala
:finland: :protoss: Welmu - Vesa Hovinen
Avatar
Terran azhrak
Ylläpito
 
Viestit: 1313
Liittynyt: 07 Syys 2010, 11:03
Paikkakunta: Helsinki

Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron