Sivu 1/1

DreamHack Open 2013

ViestiLähetetty: 10 Maalis 2013, 14:07
Kirjoittaja azhrak
Kuva

Viime vuoden tapaan DreamHack järjestää viisiosaisen turnaussarjan nimellä DreamHack Open. Turnauksia järjestetään Tukholmassa, Jänköpingissä kaksi kertaa, Valenciassa ja Bukarestissa. Palkintojen kokonaissumma on 1 200 000 kruunua eli noin 144 000 euroa. Kuten edellisvuonna ensimmäiset neljä turnausta toimivat karsintoina kauden päättävään DreamHack Winter -tapahtumaan.

Vaikka turnaussarjan pääpiirteet ovat samat, on DreamHack tehnyt muutoksia viime vuoteen nähden. Tällä kertaa jokaisessa turnauksessa kahdeksan parasta pääsevät palkinnoille, toisin kuin viime vuonna milloin vain neljä parasta sai rahaa ja loput saivat karsintapisteitä. Nyt myös neljä parasta saavat suoran kutsun kauden finaaleihin, kun aikaisemmin kutsut annettiin vain kahdelle parhaalle. Karsintapisteet on nyt siis pudotettu pois kokonaan. Neljän parhaan lisäksi turnaussarjan päätöstapahtumaan on mahdollista päästä online Wildcard-turnauksista, joita ei ole vielä julkistettu. DreamHack on laatinut karsintamenetelmästään selittävän kuvan.

DreamHack Open 2013 -turnaukset
26-27. huhtikuuta: DreamHack Open, Tukholma
15-17. kesäkuuta: DreamHack Open Summer, Jönköping
19-20. heinäkuuta: DreamHack Open, Valencia
14-15. syyskuuta: DreamHack Open, Bukarest
28-30. marraskuuta: DreamHack Open Winter, Jönköping

DreamHack Open 2013 -traileri

Re: DreamHack Open 2013

ViestiLähetetty: 10 Maalis 2013, 14:32
Kirjoittaja OCPetrus
Vaikuttaa aika hölmöltä järjestelmältä nyt, kun HotS tuo niin paljon muutosta peliin. Huhtikuun kovat jutut ei todellakaan tule olemaan kovia vuoden lopulla, kun tuo finaali on. On siis hyvin todennäköistä, että osa ekojen turnausten neljästä parhaasta pelaajasta on ihan heittopusseja finaaliturnauksessa.

Toivottavasti tulee suomalaismenestystä! :)