Solid Gaming² muutoksia

Valvoja: Uutistenkirjoittajat

Solid Gaming² muutoksia

ViestiKirjoittaja azhrak » 03 Kesä 2013, 09:09

Kuva
Solid Gaming² -LAN-tapahtuma järjestetään kuluvan viikon lopulla torstaista sunnuntaihin 6-9. kesäkuuta Helsingin Medialukiossa. Tapahtuman 200 konepaikasta noin 60 on vielä saatavilla. Myös turnauksissa on vielä tilaa. Noin viikko sitten SETT.fi uutisoi alustavat ilmoittautumiset turnauksiin, jolloin kaikki turnaukset olivat huomattavan vajaita. Tilanne ei ole parantunut, ja esimerkiksi StarCraft 2 -turnaukseen on ilmoittautuneita kirjoitushetkellä vain viisi*. *Osallistujalista sittemmin päivitetty.

Solid Gaming² on joutunut tekemään pelaajakadon vuoksi muutoksia turnauksiinsa. CS:GO-turnauksen muutoksista uutisoitiin eilen, mutta myös SC2-turnaus on muuttunut. Palkintopotti on tiputettu 136 190* euroon 440 eurosta, ja koko potti menee voittajalle. Turnaus on muutettu yksipäiväiseksi, ja se alkaa nyt lauantaina klo 14:00. Ei ole tiedossa onko turnauksen formaatti muuttunut, vai pelataanko turnaus edelleen lohkojen ja single elimination -pudotuspelien kanssa. *päivitys 6.6.2013

Tapahtumassa aiemmin ollut StarCraft 2 BYOC -turnaus on peruttu uudistuneen tapahtuman aikataulun mukaan. BYOC-turnauksen kahdelle parhaalle oli palkintona paikka pääturnaukseen, mutta koska non-BYOC-pääturnauksessa on hyvin tilaa, voimme olettaa, että paikalle tulleet SC2-pelaajat pääsevät kaikki pääturnaukseen mukaan. Pääturnauksen osallistumismaksu on kuitenkin edelleen 30 euroa.

Jos olet kiinnostunut osallistumaan Solid Gaming² -tapahtumassa järjestettävään StarCraft 2 non-BYOC -turnaukseen ja haluat varmistaa paikkasi, lähetä viesti osoitteeseen tournaments@solidgaming.org.

Ilmoittautuneet pelaajat
:protoss: elfi
:zerg: Protosser
:zerg: Serral
:terran: grim
:terran: Minkie
:terran: Fuzer
:terran: Naama
:zerg: Zhugeliang
Aikataulu
Lauantai 8. kesäkuuta
  • 14:00 SC2-turnaus alkaa
Palkinnot
:gold: 190 €
Avatar
Terran azhrak
Ylläpito
 
Viestit: 1313
Liittynyt: 07 Syys 2010, 11:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Solid Gaming² muutoksia

ViestiKirjoittaja minkieplay » 03 Kesä 2013, 11:14

hieman vähän taas pelaajia mutta mikäs siinä! faiting
Terran minkieplay
 
Viestit: 3
Liittynyt: 24 Huhti 2012, 20:18

Re: Solid Gaming² muutoksia

ViestiKirjoittaja azhrak » 03 Kesä 2013, 12:30

Vähän tulee joo ComBounD-turnaus mieleen.
Avatar
Terran azhrak
Ylläpito
 
Viestit: 1313
Liittynyt: 07 Syys 2010, 11:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Solid Gaming² muutoksia

ViestiKirjoittaja taztaztaz » 03 Kesä 2013, 16:34

naurattaa kun ei voi pistää edes buyinnien vertaa tohon pottiin :>
tämä on suomen esport..
Kuva
Avatar
Protoss taztaztaz
 
Viestit: 10
Liittynyt: 25 Huhti 2012, 20:29

Re: Solid Gaming² muutoksia

ViestiKirjoittaja MeteoRain » 03 Kesä 2013, 17:08

minkieplay kirjoitti:hieman vähän taas pelaajia mutta mikäs siinä! faiting


Tälläiset palkinnot saa vain kyseisellä paikkakunnalla asuvat mukaan. Suurimmaksi osin.
Avatar
Protoss MeteoRain
 
Viestit: 229
Liittynyt: 26 Heinä 2010, 21:28

Re: Solid Gaming² muutoksia

ViestiKirjoittaja Haspe » 03 Kesä 2013, 19:36

Solid Gamingien osallistujia verottaaa mielestäni:

1. Osallistumismaksut turnauksiin (itseäni ei häiritse - joitakin varmasti.)
2. Ajankohta (kesälomaviikonloppu, juuri ollut valmistujaiset niin kaikilla, kuten minulla asianliittyviä kiireitä + pääsykokeita) + Vectoramat on päällä samaan aikaan.
:terran: since 16.8.2011
Terran Haspe
Uutistenkirjoittaja
 
Viestit: 128
Liittynyt: 03 Syys 2011, 22:37
Paikkakunta: Lahti

Re: Solid Gaming² muutoksia

ViestiKirjoittaja azhrak » 03 Kesä 2013, 20:01

Vectot on tosin Oulussa, joten samoja kävijöitä ei pitäisi paljon olla. Lisäksi non-BYOC SC2-turnaus löytyy vain Solideilta, kun viime vuonna oli päinvastoin.

Itse arvelisin pelaajakadon syyksi turnauksen alkuperäistä suunnitelmaa. Aikataulu oli todella löysä, ja turnaus oli venytetty kaksipäiväiseksi, vaikka pelaajapaikkoja oli 16. Turnauksen palkintopotti 440 € ja palkintojakauma (200€, 125€, 75€, 40€) ei ollut houkutteleva ottaen huomioon pääsymaksun 30 € ja muut kulut. Kaksipäiväinen turnaus kun lisää kuluja, ja vain neljän parhaan päästessä palkinnoille moni varmasti mietti turnauksen aiheuttamaa "tappiota". BYOC-turnauksen kautta käsittääkseni olisi selvinnyt ilman pääsymaksua, mutta BYOC-pelit oli sijoitettu torstaille, joten siihen osallistuminen houkutteli lähinnä lanittajia eikä kilpapelaajia.

Vaikka tiesin yllä mainitut haasteet, tuli pelaajien vähyys silti hieman yllätyksenä. Mutta muistakaamme viime Assyjä, johon pelaajia sai metsästää kivien ja kantojen alta eikä siltikään turnaus täyttynyt (kun kaksi pelaajaa jäi saapumatta). Tai ensi kertaa järjestetty ComBounD LAN Salossa, joka tarjosi mahdollisuuden pelata non-BYOC SC2:sta, sai vaivan palkaksi viisi osallistujaa. Enteitä oli siis jo ilmassa.

HotS on julkaistu, WCS pyörii melkein joka päivä, mutta suomalainen SC2-pelaaja viihtyy ennemmin ladderissa kuin tapahtumissa. Yllä mainittuja Solidien haasteita korjaamalla saadaan ehkä lisää kilpailijoita (uskoakseni varsinkin osallistumismaksua laskemalla), mutta myös pelaajien tulisi nähdä kilpailut rahanarvoisena toimintana, eikä vain mahdollisuutena kääriä euroja kovan ladder-treenin palkaksi. Tapahtumissa tavataan niitä tuttuja nikkejä irc:stä ja bnetistä, ja päästään kokeilemaan ja kehittämään omia taitoja oman kotinurkan ulkopuolella.
Avatar
Terran azhrak
Ylläpito
 
Viestit: 1313
Liittynyt: 07 Syys 2010, 11:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Solid Gaming² muutoksia

ViestiKirjoittaja minkieplay » 04 Kesä 2013, 23:34

Ite en nyt ehkä niinkään noita palkintoja lähe tavottelemaan mutta enemmänki sitä fiilistä ja sellasta pientä tutustumista ja totuttelua noihin offline-turnauksiin ja tää joo just siks hyvä ku tässä 10min junamatkan päässä asun. Näkee siinä samalla niitä muita pelaajiaki.
Terran minkieplay
 
Viestit: 3
Liittynyt: 24 Huhti 2012, 20:18

Re: Solid Gaming² muutoksia

ViestiKirjoittaja azhrak » 07 Kesä 2013, 09:38

:terran: Fuzer ja :terran: Naama ovat myös ilmoittautuneet kisaan. Tulkaahan kaikki ainakin pääkaupunkiseutulaiset katsomaan, kun Suomen SC2-kerma (Welmua lukuun ottamatta) ottaa yhteen. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy.
Avatar
Terran azhrak
Ylläpito
 
Viestit: 1313
Liittynyt: 07 Syys 2010, 11:03
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 44 vierailijaa