Vesa
Welmu Hovinen ansaitsi paikan
World Championship Series -turnaussarjan Euroopan Challenger-liigaan heti
ensimmäisestä karsinnasta eilen 1. heinäkuuta. Kyseessä on vuoden 2015 kolmas ja viimeinen kausi, jossa jokainen palkitaan vähintään 2000 dollarin palkinnolla. Hovinen on onnistunut osallistumaan tähän mennessä jokaiseen WCS-kauteen, joita on ollut kolme vuodessa vuodesta 2013 lähtien.
Euroopan Challenger-liigassa on jo toinenkin suomalainen, sillä Samuli
elfi Sihvonen sai paikan liigaan edellisen kauden Premier-sijoituksensa mukaisesti.
Karsintoja on jäljellä vielä kolme, joten muillakin on vielä mahdollisuus nousta WCS:ään mukaan. Eilisessä karsinnassa suomalaisista olivat mukana muun muassa Joona
Serral Sotala, Wenlei
ZhuGeLiang Dai, Samuli
Fuzer Romppanen ja Eetu
Calt Laustela, mutta he jäivät tällä kertaa neljän parhaan ulkopuolelle.
Kolmannen kauden Challenger-liiga pelataan kolmena päivänä heinäkuun 27.-29. päivä. Edellisten kausien mukaisesti liigassa jokainen pelaaja pelaa yhden bo5-ottelun, josta voittajat jatkavat Premier-liigaan ja häviäjien matka liigassa päättyy. Liigassa Welmu siis kohtaa yhden neljästätoista viime kauden Premier-pelaajasta, kun taas elfi kohtaa yhden neljästätoista uudesta Challenger-tulokkaasta. Samaan tapaan kuin viime kaudella tehtiin, entiset Premier-pelaajat saavat valita itse vastustajansa tulokkaista WCS-pistejärjestyksessä.
Welmun ottelut WCS 2015 Season 3 EU Challenger Qualifier #1 -turnauksessa

Welmu 2 vs 0

Killerfive

Welmu 2 vs 0

Personal

Welmu 2 vs 0

Sioras

Welmu 2 vs 0

Adelscott

Welmu 2 vs 0

Beastyqt -
video

Welmu 2 vs 1

PtitDrogo -
videoTuloksena sija neljän parhaan joukkoon, mikä riitti karsinnan läpäisyyn.