Sivu 1/1

Koreassa pidätetty kaksi pelaajaa ja valmentaja sopupeleistä

ViestiLähetetty: 19 Loka 2015, 17:40
Kirjoittaja azhrak
Kuva
Korean viranomaiset ovat tänään 19.10. tiedottaneet, että 9 henkilöä on pidätetty sopupeleistä ja laittomasta uhkapelistä epäiltynä. Heidän joukossaan ovat Prime-joukkueen valmentaja Park "Gerrard" Wae-Sik, vuoden 2013 IEM Season VII -voittaja Choi "YoDa" Byeong-Heon ja Suomessakin kesällä 2015 pelaamassa käynyt Choi "BBoongBBoong" Jong-Hyuk.

Korean elektronisen urheilun liitto KeSPA on julkaissut tapauksesta oman tiedotteensa (käännös). Gerrardille ja YoDalle on annettu elinikäiset kilpailukiellot KeSPAn hallinnoimiin turnauksiin, joihin kuuluvat käytännössä kaikki korealaiset tapahtumat. Päätös tarkoittaa Primen loppua joukkueena.

Lahjukset tuhansia euroja
Viranomaisten kokoamassa täysimittaisesta raportista (käännös) selviää, että yhteensä viisi ottelua on sopupeliepäilyjen alaisena. Neljässä näistä pelasi YoDa ja yhdessä BBoongBBoong. Ottelut pelattiin GSL:ssä ja Proleaguessa vuoden 2015 tammikuun ja heinäkuun välisenä aikana. YoDa sai viranomaisten mukaan kahdesta ottelustaan lahjukseksi yhteensä 30 miljoonaa wonia eli noin 23467 euroa, mutta hänet kiristettiin niiden jälkeen pelaamaan vielä kahdesti sopupelaajien ohjeiden mukaan. BBoongBBoong puolestaan sai lahjukseksi pelaamastaan sopupelistä 5 miljoonaa wonia eli noin 3911 euroa. Valmentaja Gerrard taas on epäiltynä 10 miljoonan wonin eli noin 7822 euron lahjuksen ottamisesta. Tämän lisäksi hänen epäillään pelanneen yli 57 miljoonaa wonia eli lähes 44600 euroa laittomilla korealaisilla uhkapelisivustoilla.

Tulosten manipulointi moninaista
Sopupelaaminen on toteutettu erilaisilla tavoilla. Ottelu on voitu joko suoraan hävitä tahallaan, tai pelaaja on halunnut saada kartan pituuden esimerkiksi yli tai alle 15 minuuttiin riippumatta lopputuloksesta, tai pelaaja on hävinnyt ottelun tietyn ajan kuluttua. Ajasta vetoa lyöminen on Etelä-Koreassa ollut suosittua, minkä johdosta Proleague piilotti pelikellon näkyvistä kokonaan otteluissaan. Vedonlyönti ja uhkapelaaminen on Etelä-Koreassa kaikissa muodoissaan laitonta.

Yksinpelinä StarCraft on huomattavasti alttiimpi sopupeleille kuin joukkuelajit. Lisäksi lajin suosion tasainen hiipuminen viimeisen kolmen vuoden aikana on ajanut monet tahot taloudellisesti ahtaalle, mikä edesauttaa laittomien ansaintakeinojen houkutusta. Kilpailu on kuitenkin pysynyt Koreassa kovana, joten elantonsa tienaaminen StarCraftillä on entistä vaikeampaa. Korealaisen fomos-julkaisun mukaan Prime-joukkue oli suurissa veloissa eikä ollut pystynyt hetkeen maksamaan pelaajilleen palkkaa.

12 epäiltyä, 9 pidätettynä, 2 syytettynä, 1 tavoittamattomissa
Yhteensä 9 henkilöä pidätetty nyt tutkinnan päätteeksi ja lisäksi kaksi muuta henkilöä on asetettu syytteeseen. Gerrardin, YoDan ja BBoongBBoongin lisäksi joukossa on Korean pelipiireistä Seong "Enough" Jun-mo, joka on entinen StarCraft: Brood War -ammattilainen ja e-urheilutoimittaja. Loput syytetyt ovat tuntemattoman rikollisoganisaation ja vedonlyöntisivuston jäseniä. Yhtä syytetyistä ei ole vielä tavoitettu.

Prime-joukkueen valmentaja Gerrard on toiminut välittäjänä rikollisten ja pelaajien välillä. Lisäksi YoDan epäillään asioineen myös suoraan sopupelejä organisoivien tahojen kanssa.

YoDalle läheinen MC kirjoitti tapahtuneesta
YoDan kanssa kolme vuotta saman katon alla asunut ja hänen kanssaan läheisiin väleihin päätynyt Jang "MC" Min-Chul kirjoitti uutisen julkaisun jälkeen omia ajatuksiaan tapahtuneesta (käännös). Hän kertoo sopupeliepäilyjen puhjettua aiemmin tänä vuonna YoDan puolustelleen syyttömyyttään kyyneleet silmissä, mikä sai MC:n uskomaan huhujen olevan perättömiä. MC kertoo YoDan pettäneen kaikki pelaajat mutta erityisesti hänet, sillä hän piti omien sanojensa mukaan YoDaa kuin pikkuveljenään. MC lisää, että ottelun häviäminen tahallaan on häpeällisin teko, jonka ammattipelaaja voi tehdä.

Sopupelit uhkana lajin hyvinvoinnille
Vuoden 2010 sopupeliskandaali vaurioitti Korean StarCraftin imagoa lajina siinä määrin, että useat sponsorit jättivät lajin. Tämä sai aikaan muun muassa viiden joukkueen hajoamisen puolentoista vuoden sisällä skandaalista. Silloin sopupelaaminen oli säännöllisempää ja se oli suoraan pelaajien organisoimaa, mikä johti tuhansien eurojen sakkoihin ja ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Tällä kertaa tilanne ei näytä olevan yhtä vakava, mutta tapahtuman vaikutuksia on vielä vaikea arvioida.

StarCraft II on Etelä-Koreassa ollut nyt viime aikoina nousussa, ja peli nousi viime viikolla takaisin kymmenen pelatuimman pelin joukkoon suosituissa PC Bang -pelikahviloissa. Syy tähän lienee Legacy of the Void Beta ja uuden pelin tuoma innostus pelaajissa. Voimme vain toivoa sopupelijupakan puhaltavan ohi ilman suurempia seuraamuksia, jotta Legacy of the Void -lisäosan julkaisua ensi kuussa ei Koreassa varjostaisi laittoman uhkapelin ja sopupelien maine.

Videot epäillyistä sopupeleistä
YoDa
BBoongBBoong

Re: Koreassa pidätetty kaksi pelaajaa ja valmentaja sopupele

ViestiLähetetty: 20 Loka 2015, 14:29
Kirjoittaja SnakeQ
Ei kyllä mikään yllätys