Balanssipäivitys heinäkuu 2016

Valvoja: Uutistenkirjoittajat

Balanssipäivitys heinäkuu 2016

ViestiKirjoittaja azhrak » 07 Heinä 2016, 14:58

Kuva
Blizzard on tehnyt päivityksen SC2-moninpeliin tänään 7.7.2016. Päivitys vahvistaa Zerg-rodun ilmapuolustusta erityisesti Liberatoreita vastaan.

Toteutunut balanssipäivitys pidentää Queenin ilmahyökkäyksen kantamaa ja nopeuttaa Spore Crawlerin juurtumisaikaa. Blizzard perustelee muutoksia Etelä-Korean pro- ja amatööripelaajilta keräämällään yksimielisellä palautteella, että Zerg on hankaluuksissa erityisesti Liberator-häirintää vastaan. Nyt tehdyt muutokset ovatkin täsmennetty nimenomaan tähän ongelmaan, sillä Queen ja Spore Crawler pystyvät nyt paremmin ylettymään ilmatilan päälle parkkeerattuun Liberatoriin, joka ampuu mineraalilinjaa.

Etelä-Korean ulkopuolella Queen muutosta pidetään jo liian dramaattisena. Osittain syynä lienee se, että Zerg ei ole joutunut samalla tavalla alakynteen länsimaisissa otteleuissa kuin Etelä-Koreassa on tapahtunut. Foorumeillaan Blizzard kertoo tiedostavansa pelaajien huolen ja olevansa valmis lisämuutoksiin tarvittaessa. Muutos ajettiin nyt kuitenkin läpi testikarttaa laajempaan kokeiluun korealaisten painostuksen seurauksena. Alunperin Etelä-Korean e-urheilun liiton KeSpan ja pelaajien ehdotus oli palauttaa Queenin Inject-kyvyn tuoma larvamäärä neljään kuten Heart of the Swarmissa, mutta sen Blizzard katsoi olevan liian laaja-alainen parannus.

Muutoksen vaikutuksia voidaan arvioida erityisesti seuraavissa tulevissa suurissa kilpailuissa:
Toteutuneet balanssimuutokset
:zerg: Zerg
  • Queen
    • Ilmahyökkäyksen kantamaa on kasvatattu arvosta 7 arvoon 8 (+14 %).
  • Spore Crawler
    • Maahanjuurtumisaikaa on lyhennetty 6 pelisekunnista 4 pelisekuntiin (-33 %).
Avatar
Terran azhrak
Ylläpito
 
Viestit: 1313
Liittynyt: 07 Syys 2010, 11:03
Paikkakunta: Helsinki

Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 54 vierailijaa