
Suomalaisia ei tällä kertaa ole mukana. Joona "Serral" Sotala kieltäytyi kutsustaan, koska hän aloittaa armeijan 15. huhtikuuta eikä siten voi sitoutua ennalta tuntemattomaan otteluaikatauluun. Karsinnoissa oli mukana muun muassa Mikael "Mixu" Helenius, Wenlei "ZhuGeLiang" Dai ja Valtteri "Luolis" Argillander. Heistä parhaiten menestyi Mixu, joka jäi Winter-kauden tapaan vain yhden sarjavoiton päähän karsiutumisesta Euroopan turnaukseen.
Pelaajat
































































Formaatti
Turnaus pelataan samalla uudistuneella formaatilla, joka nähtiin jo Winter-kaudella. Kisa alkaa swiss-tyyppisellä lohkovaiheella, jossa pelit käydään bo3-muodossa. Pelaajt jaetaan kahteen 16 pelaajan lohkoon, joista kahdeksan kummastakin jatkaa pudotuspelihin. Pudotuspelit otellaan double elimination -kaaviossa bo5-pelein muuten, mutta finaali on bo7.
Aikataulu
Keskiviikosta lauantaihin, 10.-13.4. klo 19.00 alkaen - Swiss kierrokset 1-2
Tiistaista sunnuntaihin, 16.-21.4. klo 19.00 alkaen - Swiss kierrokset 3-5
Torstaista sunnuntaihin, 25.-28.4. klo 19.00 alkaen - Pudotuspelit alkavat
Torstaista sunnuntaihin, 2.-5.5. klo 19.00 alkaen - Pudotuspelit jatkuvat
Lähetykset
Päälähetys englanniksi twitch.tv/esl_sc2 ja youtube.com/@esl.
Lohkot
Lohko A
ForJumy
Spatz
DnS
ShaDoWn
goblin
SKillous
Gerald
MaNa
Strange
BattleB
HeRoMaRinE
Clem
Spirit
MilkiCow
Elazer
Wayne
































Lohko B
GunGFuBanDa
ShoWTimE
MaxPax
PtitDrogo
Harstem
Krystianer
Rodzyn
NightPhoenix
uThermal
AqueroN
Nicoract
Lambo
Reynor
Aristori
YoungYakov
Bly
Tulokset































Ottelukaaviot löytyvät Liquipediasta.
Palkinnot
Sija | $ USD | EPT-pst. | ||
![]() | 15 000 $ | + 1000 | Spring Finals | |
![]() | 9 000 $ | + 700 | Spring Finals | |
![]() | 7 000 $ | + 520 | Spring Finals | |
4. | 5 000 $ | + 400 | Spring Finals | |
5-6. | 3 500 $ | + 330 | ||
7-8. | 2 700 $ | + 260 | ||
9-12. | 2 100 $ | + 215 | ||
13-16. | 1 500 $ | + 170 | ||
17-22. | 1 100 $ | + 125 | ||
23-28. | 700 $ | + 80 | ||
29-32. | 350 $ | + 40 |