Seuraava päivitys on suuntaa antava ja näyttö siitä mistä Blizzardi on tällä hetkellä huolissaan.
Blizzard on sanonut ennen tätä suuntaa antavaa päivitystä Blizzconissa, että he ovat huolissaan EMP laukauksen tuottamasta vahingosta protoss armeijaa vastaa ja, että he aikovat tavalla tai toisella korjata tilanteen.
Nähdäksesi päivityksen paina
"show" Elektronisen urheilun tie lähemmäs oikeaa urheilua vaatii oikean urheilun elkeet. Yksi esimerkki tästä on valmentaminen. Samoin kuin urheilussa, voidaan pelaamisessakin valmennuksella saavuttaa tuloksia nopeammin ja systemaattisemmin kuin yksin harjoittelemalla. Peliyhteisöissä on hyvin luonnollista keskustella pelistä ja sen pelaamisesta toisten pelaajien kanssa, ja tämä keskustelu toimiikin monille valmennuksen tavoin antaen uusia ideoita ja palautetta omasta pelistä. Tästä seuraava askel onkin ottaa keskustelun tavoitteeksi selkeästi henkilökohtaisen pelaamisen parantaminen ja pelin ymmärryksen kehittäminen.
Korealaisilla pelitaloja on ollut jo vuosikaudet, mutta länsimaissa valmentaminen ei ole vielä niin organisoitua. Nyt Internetin aikakaudella pelivalmentaminen on kuitenkin globaalia ja helposti saatavilla, ainakin Starcraft 2 tapauksessa. Hyvin monen tunnetun pelaajan info kertoo hänen tarjoavan valmennusta -- maksua vastaan tietenkin. Lisäksi valmentamista varten on perustettu keskitettyjä sivustoja kuten
gosucoaching.com. Pelaamisen tapahtuessa muutenkin koneen ääressä ja Internetissä on hyvin helppoa siirtyä valmennettavaksi, kun lisää ei tarvita kuin puheyhteys valmentajaan.
Kuten urheilussakin ei pelivalmentaja aina ole itse ammattilainen tai edes entinen ammattilainen. Hyvältä valmentajalta vaaditaan kykyjä, joita ei kaikilla pelaajilla edes ole. Lisäksi sanonta --
älä tee niin kuin minä teen vaan tee niin kuin minä sanon -- sopii tähän mainiosti. Kuitenkin ennen kuin pelivalmentaminen alkaa tosissaan valikoitua uravaihtoehdoksi pelaamisen sijaan tai ennen kuin kohtaamme todellisen theorycraft-Yodan, ovat valmentajat pääsääntöisesti entisiä pelaajia.
Suomalaisille Starcraft 2 -pelaajille on tarjolla valmennusta myös suomeksi, kun Suomen tämän hetken kuumin Starcraft 2 -pelaaja Samuli
elfi Sihvonen aloittaa pelivalmentamisen. Elfi kertoo etsivänsä nyt nuoria, alle 20-vuotiaita, kykyjä oppilaikseen. Vaatimuksena on iän lisäksi protoss-rotu, diamond-master-taso, kohtuullinen määrä pelejä pelattuna ja aikaa noin pari tuntia viikossa valmennusta varten. Hakemukset voi lähettää osoitteeseen elfittaja [ät] hotmail.com. Hakemuksessa tulee kattaa ainakin edellä mainitut vaatimukset ja lyhyesti omat tavoitteet Starcraftin saralla. Hakuaikaa on kaksi viikkoa ASUS ROG -turnauksen päättymiseen asti.
Kyselin elfiltä muutaman kysymyksen valmennukseen liittyen.
Mitä SC2-valmennus on ja mitä se pitää sisällään?Valmennus pitää sisällään pääosin sitä, että katson oppilaan pelaamista ja kerron, mitä hän minun mielestäni tekee väärin. Haluisin oppilaan alkuun ainakin puhuvan enemmänkin itse pelin aikana ja kunnolla selittävänsä kaiken mitä tekee. Oppilas seuraa myös minun pelaamistani samalla kun selitän kokoajan miksi teen mitäkin. Näin oppilas näkee, mitä vaadin oman pelin selittämiseltä. Replojen analysoimista on myös tarjolla, mutta pääosin kuitenkin pelaamista. Olen myös avoin oppilaan ehdotuksille opetuksen sisällöstä.
Kenelle SC2-valmennus sopii?Opetus sopii kaikille, kunhan on halukas oppimaan ja on kärsivällinen eikä hermostu heti vaikka neuvot tuntuvatkin typeriltä. Kuka tahansa voi lähettää hakemuksen, mutta pääasiassa etsin edellä mainittujen kriteerien täyttäviä pelaajia.
Maksaako valmennuksesi?Opetus on ilmaista.
Mikä on tavoitteesi valmentajana?Tavoitteeni on edistää Suomi-sceneä ja saada lisää hyviä suomalaisia pelaajia Starcraftin maailmaan ja toki parantua opettajana siinä samalla ja ehkä myös saada uusia näkökantoja pelin pelaamiseen.
Millaiset tavoitteet valmennettavalla tulisi olla?Valmennettavalla pitää olla kunnianhimoa tulla pelaajatksi, joka pystyy voittamaan turnauksia. Paljon uurastusta se kyllä vaatii, mutta kaikessahan sitä pitää uurastaa, jos aikoo parhaaksi tulla.
Oletko tutustunut muiden SC2-valmentajien menetelmiin ja opetusmetodeihin vai ovatko menetelmäsi omat?En ole tutustunut kenenkään muun menetelmiin, mutta kaikkien menetelmät luulisi olevan melkolailla samanlaiset.
Jos et sovi elfin kriteereihin, mutta haluaisit kotimaista valmennusta, niin muista suomalaisista Starcraft 2 -pelaajista ainakin
Satiini on striimissän maininnut tarjoavansa opetusta. Lisätietoja kannattaa kysyä häneltä esimerkiksi IRC-kanavalla #satiini.
Blizzard
on julkaissut pian alkavan neljännen ladder-kauden kartat. Peliyhtiö on kuunnellut kansan ääntä, ja "close spawn" -mahdollisuus on poistettu Shattered Templestä ja Metalopoliksesta, joka nyt ilmestyy jälleen mukaan ladder-karttoihin. Close spawn, eli vierekkäiset aloituspaikat, on aiheuttanut närää pelaajissa pelien päättyessä liian usein nopeasti ryysiin, kun välimatka aloituspaikoissa on lyhyt.
Ladder-kartoissa on edelleen mukana kaksi karttaa, joita ei juuri pelata turnauksissa. Blizzard kuitenki pohtii, pitäisikö ladder-karttojen koostua yksinomaa turnauskartoista. Tämän tulevan kauden ja pelaajien palautteen toivotaan auttavan päätöksessä.
Neljännen kauden kartat:- Abyssal Caverns (ei turnauksissa)
- Antiga Shipyard
- Metalopolis (close spawns poistettu)
- Nerazim Crypt (ei turnauksissa)
- Shakuras Plateau
- Shattered Temple (close spawns poistettu)
- Tal’darim Altar LE
- Xel’naga Caverns
Poistuvat kartat:- Backwater Gulch
- Searing Crater
- Typhon Peaks
Ensi viikonloppuna, 21-23. lokakuuta, pelataan
ESWC 2011 World Finals -turnaus Pariisissa. Starcraft 2 on yksi turnauksen peleistä, ja yksi osallistujista on jo nyt neljättä suurta LAN-tapahtumaa peräkkäin kiertävä Samuli
elfi Sihvonen.
ESWC Starcraft 2 -turnaus alkaa 48-pelaajan lohkovaiheella (8x6p lohkot), josta lohkojen kaksi parasta etenee 16 pelaajan single elimination -pudotuspeleihin. Kaikki ottelut ovat BO3 lukuunottamatta finaalia, joka on BO5.
Palkintopotti on turnauksessa mukavat 66 000 dollaria, josta voittajalle napsahtaa 26 000 $. Palkintojakauma on melko laaja, sillä jokaiselle lohkoista jatkoon päässeellekin on luvassa vähintään 1000 dollaria.
Elfin lohko ESWC-turnauksessa:-
MaNa -
elfi -
sYz -
biGs -
Sleeep -
Deny
Turnaus on onnistunut houkuttelemaan suuren joukon kovatasoisia pelaajia kuten

MarineKing,

MC,

IdrA,

ThorZain,

Stephano ja

Nerchio.
Turnausta voi seurata kahdesta Stacraftia lähettävästä streamista. Niiden tarkemmat tiedot julkaistaan myöhemmin.
Päivitys (21.10.2011 klo 13:00)
Turnausta voi seurata useammastakin streamista, jotka on listattu alla:
Päivitys (24.10.2011 klo 09:30)
ESWC 2011 Starftraft 2 -turnaus päättyi eilen

Stephanon voittoon.

elfi pääsi lohkostaan jatkoon voittaen kaikki lohkonsa pelaajat, mukaan lukien turnauksessa lopulta toiseksi sijoittuneen

MaNan. Pudotuspeleissä elfi kuitenki hävisi heti ensimmäisellä kierroksella ruotsalaiselle

SjoWille luvuin 2-0, joten lopullinen elfin sijoitus oli 16 parhaan joukossa, ja palkinnoksi hän saa tuhat dollaria.
Mielenkiintoisesti ensi kuun alussa pidettävä ASUS ROG Stars Invite turnaus tarjoaa ehkä elfille mahdollisuuden uusintaotteluun, kun sekä elfi että SjoW ovat molemmat kutsuttu turnaukseen.
Linkit