RSS

Kirjoittanut Viitapiru | keskiviikko, 20. huhtikuu 2011 klo 07:37 | 15 kommenttia

1-vuotis syntymäpäivät

Kuva

Tasan vuosi on tänään kulunut siitä kun Starcraft2.fi avattiin suurelle yleisölle. Vaatimattomista mittasuhteista käynnistynyt suomalainen yhteisö on saanut vahvan jalansijan ja on tullut jäädäkseen. Paljon on kerennyt tuon vuoden aikana tapahtumaan ja ajattelin tässä mainita muutamia sivustolla tapahtuneita mainitsemisen arvoisia asioita.

Mikäli et ole kiinnostunut lukemaan pitkää vuodatusta menneistä tai tulevasta, niin maltappa kuitenkin vielä hetki. Järjestämme synttäripäivien kunniaksi turnauksen, jossa on jaossa sadan euron verran puhdasta valuuttaa. Tavoitteena on myös saada tästä kaikkien aikojen suurin turnaus koko Starcraft2.fi:n historiassa. Sadan euron potti jaetaan kolmen parhaan pohjolan soturin kesken. Voittajalle on myös jaossa uniikki paikka Hall of Famessa, ensimmäisen synttäriturnauksen voittajana. Be there or be square!

Ilmoittaudu: http://starcraft2.fi/tournaments/tournament.php?id=107



Näin alkuun haluaisin kuitenkin kiinnittää huomion vapaaehtoisesti sivuston ylläpidossa työskenteleviin, yhteistyössä toimineisiin ja muihin mainitsemisen arvoisiin.

Erityiskiitokset sivuston parantamisesta ja aktiivisesta toiminnasta:

Anjiro
Azhrak
KOPF
MeteoRain
Silu
Viitapiru

Isot kiitokset vapaaehtoistyöstä:

Akee
Elenandaron
Fuzer
Omena
Ouz
Pahavaatturi
Pararin
Pikkumyy
Seinis
Therier
Wampie

Kiitokset myös:

Divinesia
Edembop
Saastainen
Supr-klaani
Sett.fi
Arkku.net

Mitä Starcraft2.fi on

Starcraft2.fi on saavuttanut suuren suosion vuoden aikana ja kerännyt yli 1500 suomalaista käyttäjää riveihinsä. Tavoitteemme on kerätä yhteen suomalaiset Starcraft-pelaajat ja toimia kivijalkana skenen toiminnalle.
Starcraft2.fi tarjoaa käyttäjilleen mahdollisuuden keskusteluun niin ircissä, kuin foorumillakin.

Ehkäpä suurimman suosion on saavuttanut turnausjärjestelmä, jonka avulla ylläpito järjestää turnauksia käyttäjilleen. Myöhemmin turnausjärjestelmää laajennettiin siten, että kuka tahansa rekisteröitynyt käyttäjä voi luoda turnauksia tahtonsa mukaan.
Suosiota on kerännyt varmasti myös replay-järjestelmä, joka toimiikin yhteistyössä turnausjärjestelmän kanssa. Rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä tallenteita pelaamistaan peleistä muiden käyttäjien ladattavaksi ja kommentoitavaksi.

Käyttäjillä on myös mahdollisuus liittyä suomiladderiin, joka seuraa suomalaisten menestystä Battle.netin virallisessa ladderissa. Lisäksi käyttäjien mahdollisuus suoratoistaa eli streamata lähetyksiään sivuston kautta on saavuttanut yllättävän suuren suosion.

Mitä Starcraft2.fi on tulevaisuudessa

Jatkamme kohti tulevaa normaaliin tapaan. Uudet ominaisuudet sivustolla ja sivuston aktiivisuus riippuu paljon siitä, miten ylläpitäjät ja käyttäjät sen parissa työskentelevät. Tavoitteena olisi pitää yllä suomalaisia turnauksia, ja saada turnaustoiminta mahdollisimman vahvalle tasolle. Palkinnot turnauksissa eivät ole tähän asti olleet kummoisia, mutta jostain on lähdettävä liikkeelle.

Kenties luvassa on seuraavan vuoden aikana jonkin sortin Starcraft2.fi tapahtuma, jossa käyttäjät voivat tavata toisiaan, pelailla ja mitä kaikkea sitä ikinä keksiikään.

Replay-järjestelmä tulee parantumaan siten, että selaimella voi suoraan tarkastella pelissä käytettyjä yksikköjä, ja tehdä esimerkiksi hakuja käytettyjen yksiköiden perusteella. Myös chat-lokin tarkastelu tulee mahdolliseksi. Mahdollisesti myös 2v2 tuki on kehityksen alla.

Turnausjärjestelmää on paranneltu vähän väliä paremmaksi ja paremmaksi ja ylläpito pohtii jatkuvasti miten se olisi mahdollisimman käyttäjäystävällinen.

Kirjoittanut Silu | tiistai, 19. huhtikuu 2011 klo 13:22 | 2 kommenttia

Kuva

Nettiliiga ja sen StarCraft 2 -osio tekee avauksen suomalaisiin SC2-liigoihin. Liigan tarkemmat tiedot ja palkinnot on nyt julkaistu - StarCraft 2 -puolella on jaettavana yhteensä 1300 euroa ja tuotepalkintoja.

Myös ilmoittautuminen on nyt avattu! Liiga kutsuu kaikkia kynnelle kykeneviä StarCraft 2- (ja Counter-Strike:Source) -pelaajia ilmoittautumaan mukaan. Katso alkuperäinen kutsuilmoitus osoitteesta http://www.nettiliiga.fi.

KUTSU
Peliliiga kutsuu Suomen verkkopelaajia ja -peliyhteisöjä Nettiliigaan.

Liigan tarkoitus on lujittaa ja edistää Suomen peliyhteisöä tarjoamalla turnausalusta, jossa suomalaiset verkkopalaajat voivat ottaa mittaa toisistaan ammattimaisella otteella.

Nettiliigan ensimmäisellä kaudella mukana ovat pelit Counter-Strike: Source ja StarCraft 2. Molemmissa peleissä on pro- ja amatööriliigat, jotka kestävät noin kaksi kuukautta. Otteluita pelataan viikottain. Pro-liigaan otetaan mukaan kahdeksan ja amatööriliigaan kuusitoista joukkuetta tai pelaajaa, jotka ovat hakeneet mukaan liigaan.

Vapaamuotoisen hakemuksen voi lähettää osoitteeseen hakemukset@nettiliiga.fi. Hakemuksia otetaan vastaan huhtikuun loppuun saakka. Joukkueita pyydetään ilmoittamaan kapteeninsa hakemuksessa.

Liigan formaatti käsittää lohkovaiheen, pudotuspelit ja uuden kauden alussa karsintaottelut amatööriliigaan sekä pro- ja amatööriliigan pelaajien väliset karsinnat, joissa amatööripelaajat saavat mahdollisuuden nousta pro-liigaan.

Palkintoja jaetaan liigojen kolmelle parhaalle pelaajalle tai joukkuelle seuraavasti:

CS:S Pro-liiga 1. sija: 1400 € 2. sija: 800 € 3. sija: 400 €
SC2 Pro-liiga 1. sija: 700 € 2. sija: 400 € 3. sija: 200 €
Amatööriliigat 1. sija: tuotepalkintoja 2. sija: tuotepalkintoja 3. sija: tuotepalkintoja

Nettiliigan medianäkyvyydestä huolehtii SETT TV, joka tulee lähettämään tärkeimmät ottelut suoratoistona. Lisätietoja Nettiliigasta voi kysyä osoitteesta info@nettiliiga.fi tai IRC:ssä kanavalla #nettiliiga @ Quakenet.

Tervetuloa Nettiliigaan!

Kirjoittanut azhrak | sunnuntai, 17. huhtikuu 2011 klo 22:25 | 5 kommenttia

Pääsiäisenä, lauantaina 23.4.2011, ESL Nordic järjestää StarCraft 2 -turnauksen pohjoismaiden pelaajille. Palkintona voittajalle on kaksi kuukautta ja toiseksi tulleelle yksi kuukausi premium-aikaa ESL-nettisivuille. Turnaus pelataan single elimination bo1 -formaatilla semifinaaleihin asti. Semifinalit ja finaali ovat bo5-otteluita.

ESL:n uutinen turnauksesta
Ilmoittautuminen

Päivitys (18.4.2011 klo 19:15)
Hehkutusvideo:

Kirjoittanut Silu | torstai, 07. huhtikuu 2011 klo 10:38 | 9 kommenttia

Oletko aina halunnut tehdä pohjoismaista paremman paikan StarCraft 2 -pelaajille? Tuntuisiko kotimaan piireihin osallistuminen tylsältä ja takapajuiselta? Nyt sinulla on mahdollisuus lähteä mukaan ESL:n kelkkaan, jolla ainakin teoriassa on rahkeita vaikka mihin. ESL Pro Seriesin ensimmäinen SC2-kausi oli hienoinen pettymys, ja toinen kausi peruttiin kokonaan. Suurimpia syitä tähän on pula tekijöistä ja tekijöiden taidoista. Jos kiinostaisi tehdä asialle jotain, hae ESL:n adminiksi.

...ja mikäli haluat tehdä jotain nimenomaan Suomen StarCraft 2:n hyväksi, postaa kiinnostuksesi vaikka tähän uutiseen - innokkaille tekijöille töitä löytyy aina.

Kirjoittanut azhrak | maanantai, 04. huhtikuu 2011 klo 10:25 | 10 kommenttia

Keskiviikkona 6.4 klo 18:00 saadaan Barian Cup #1 päätökseensä, kun finaaleissa kohtaavat :terran: Naama ja :protoss: Welmu. Welmu johtaa bo5-ottelua pistein 1-0. Seuraa loput pelit livenä SETT TV:stä.



Päivitys (6.4.2011 klo 20:05)
Ottelut voi katsoa videona SETT TV:n YouTube sivulta. Replayt voi ladata turnauksen sivulta.
Tulokset:
:protoss: Welmu 3 - 2 Naama :terran:

Tuoreempia uutisia | Vanhempia uutisia