
WCS-pisteet ja -liigasijoitukset nollataan. Kaikki pelaajat pudotetaan pois Challenger- ja Premier-liigoista (myös Code A ja Code S), ja jokainen joutuu karsimaan uudelleen mukaan vuoden 2015 ensimmäiselle WCS-kaudelle.
Ladder Wildcard -karsinnat poistetaan. Euroopan ja Amerikan sarjoissa nähty Ladder Wildcard -karsinta, johon on saanut osallistua kerättyään 200 voittoa ja vähintään Master-sijoituksen paikallisella Battle.net-palvelimella, poistuu kokonaan. Kaikki Challenger-paikat jaetaan normaaleilla alueellisilla karsinnoilla, joihin pätevät asuinpaikkavaatimukset.
Asuinpaikkavaatimukset astuvat voimaan. Vuonna 2015 WCS lukitaan alueellisesti kokonaan, kun pelaajien tulee olla laillisia asukkeja omalla WCS-alueellaan. Se tarkoittaa, että osallistujien täytyy hankkia tarvittavat viisumit pitkään oleskeluun kohdealueella.
Blizzardin mukaan muutoksia WCS:ään tehdään yhä ja niistä tiedotetaan lähempänä vuoden loppua.
Nyt julkaistujen muutosten vaikutukset ovat ehkä suurimmat Amerikan WCS-sarjassa, sillä monet korealaiset ovat pelanneet siellä asuen kuitenkin Koreassa. Kiinalaiset ja australialaiset saavat kuitenkin edelleen omat karsintansa Amerikan WCS:ään. Toiseksi suurin vaikutus muutoksilla on Korean sarjaan eli GSL:ään, kun siellä kilpailu kiristyy useiden pelaajien joutuessa siirtymään takaisin Koreaan Amerikan ja Euroopan sarjoista. Europan WCS-sarjassa taas muutokset eivät näy sen suuremmin, sillä suurin osa WCS EU -korealaisista asuu jo Euroopassa.
Päivitys 6.9.2014
Team Acer kyseli StarCraft II -tähdiltä mielipiteitä ensi vuoden WCS:ään tulevista asuinpaikkavaatimuksista. Joukossa on myös entisen acerlaisen Samuli

