Tänään pelattiin
toinen karsintaturnaus ASSEMBLY Winter 2013 -LAN-tapahtumassa 22-23. helmikuuta järjestettävään StarCraft 2 -turnaukseen. Neljä karsinnan parasta ansaitsivat paikan
pääturnaukseen, jossa jaossa on 1500 euroa. Pelattu toinen karsinta on viimeinen ennakkoon ilmoitetuista karsinnoista, mutta mahdollisuus kolmanne karsinnalle on vielä avoin. Loput kutsut julkaistaan ensi viikolla.
Toisesta karsinnasta jatkoon päässeet-
Protosser -
Pro7ecT -
Darkthorn -
Revolution
Turnauksen pelaajalistassa on myös jo tapahtunut ensimmäinen muutos, kun

Feast on perunut osallistumisensa aikatauluongelmien vuoksi. Hänen paikkansa turnauksessa ottaa
Satiini, joka juuri liittyi uuteen organisaatioon nimeltä
Cascade (
Liquipedia).
Tämänhetkinen pelaajalista ASSMELBY Winter 2013 StarCraft 2 Pro -turnaukseen näyttää seuraavalta.
Toisessa karsinnassa oli pelaajia jo 19, ja ulkomaalaisia pelaajia saatiin taas mukaan. Itse asiassa jatkoon päässeistä 3/4 on ulkomaalaisia. Aika näyttää pitääkö ulkomaalaisten sana, ja saapuvatko he paikan päälle pelaamaan. Luonnollisesti korvaajat pelaajat haalitaan suomalaisten keskuudesta, joten monilla on vielä mahdollisuus osallistua turnaukseen.
Turnaushakemuksia otetaan vielä vastaan tammikuun loppuun asti.