FBM 2014 Spring -karsinnat

Valvoja: Uutistenkirjoittajat

FBM 2014 Spring -karsinnat

ViestiKirjoittaja azhrak » 29 Huhti 2014, 23:05

Kuva
Fragbite Masters järjestää uuden StarCraft II -online-turnauksen toukokuun ja kesäkuun aikana nimeltä Fragbite Masters 2014 Spring. Mukaan mahtuu 16 osallistujaa, joista 12 on kutsuja ja loput neljä otetaan mukaan kahdesta avoimesta karsinnasta. Palkintopotti on nettiturnaukselle huima 160 000 kruunua eli noin 17 700 euroa.

Osallistujamäärä on puolitettu edellisestä viime vuoden syys-joulukuussa pelatusta turnauksesta, joten karsintojakin on nyt vain kaksi. Palkintopotti on kuitenkin pysynyt ennallaan, mutta palkintojakauma on supistettu neljälle parhalle kahdeksan asemesta.

Turnauksen karsintavaihe alkaa jo tällä viikolla, kun ensimmäinen karsinta järjestetään Vappupäivänä torstaina 1. toukokuuta klo 19:00. Toinen karsinta pelataan lauantaina 3. toukokuuta klo 16:00. Myös itse pääturnauksen lohkovaihe alkaa kuluvalla viikolla, kun ensimmäinen lohko on määrä pelata jo sunnuntaina 4. toukokuuta. Lohkovaihe kestää kaksi viikkoa.

Karsinnat
  • Karsinta #1
    • Torstai 1. toukokuuta klo 19:00
    • Check-in klo 18:30 Battle.net kanavalla FBMSC2
    • Max 1024 osallistujaa
    • 2 parasta saa paikan pääturnaukseen
      • :south-korea: :protoss: San
      • :south-korea: :terran: Reality
  • Karsinta #2
    • Lauantai 3. toukokuuta klo 16:00
    • Check-in klo 15:30 Battle.net kanavalla FBMSC2
    • Max 1024 osallistujaa
    • 2 parasta saa paikan pääturnaukseen
      • :south-korea: :zerg: KangHo
      • :south-korea: :zerg: Solar
Pääturnauksen palkinnot
:gold: 80 000 SEK (~8800€)
:silver: 45 000 SEK (~5000€)
:bronze: 25 000 SEK (~2800€)
4. 10 000 SEK (~1100€)
Avatar
Terran azhrak
Ylläpito
 
Viestit: 1313
Liittynyt: 07 Syys 2010, 11:03
Paikkakunta: Helsinki

Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 39 vierailijaa