RSS

Kirjoittanut azhrak | perjantai, 25. marraskuu 2016 klo 15:03 | 0 kommenttia

Kuva
StarCraft2.fi 6V. Cup täyttää ensi viikon illat StarCraftillä, kun kisan pudotuspelivaihe pelataan maanantaista perjantaihin 28.11.-2.12. Kahinassa on mukana 16 pelaajaa, jotka on sijoitettu double elimination -pudotuspelikaavioon lohkovaiheen tulosten perusteella taistelemaan 600 euron palkintopotista.

Lohkovaiheessa suurin osa peleistä meni ennakko-odotusten mukaisesti, mutta lopputulos ei kuitenkaan ollut arvattava. Lohkossa A vahvat Zerg-pelaajat Serral, ZhuGeLiang ja FireFlyHugs nappasivat odotetusti kärkipaikat Jageliuksen haaliessa neljännen sijan. Lopuista lohkon sijoituksista käytiin tiukka kamppailu TheMusZeron (5), Caltin (7) ja allutonin (6) välillä, joista viimeisin teki turnauksessa ensiesiintymisensä starcraft2.fi-kisoissa.

Lohkossa B kärkisijat menivät samaan tapaan ennakkoon parhaiten sijoitetuille pelaajille Welmulle, PuPulle ja Haspelle, mutta neljännestä sijasta käytiin yllättävä kamppailu, kun Protosserin suoritus ei yltänyt lähellekään viime vuositurnauksen hohtoa. Vanhempi Sotala jäi lohkossa 7. sijalle jättäen Crowbarin ja Hymyn mittelemään tärkeästä 4. sijasta ja ylälohkon jatkopaikasta. Paikan vei lopulta ruotsinsuomalainen Crowbar keskinäisen ottelun perusteella.

Pelaajat
Kutsut
:protoss: Welmu - Vesa Hovinen
:protoss: Hymy - Taavi Teemaa
:zerg: Serral - Joona Sotala
:zerg: ZhuGeLiang - Wenlei Dai
:zerg: PuPu - Benjamin Puha
:zerg: FireFlyHugs - Aapo Maijanen
:terran: Haspe - Jari Haapasaari
:terran: Calt - Eetu Laustela
Karsinnoista
:protoss: Jagelius - Jaakko Koski
:protoss: Alluton - Aleksi Saarainen
:protoss: Erakko - Eerik Klemola
:protoss: TheMusZero - Iiro Kumpulainen
:zerg: Protosser - Jonne Sotala
:zerg: Crowbar - Jesse Mustonen
:terran: Luolis - Valtteri Argillander
:terran: Fagballs - Teemu Hallikainen*
*Fagballs on jättäytynyt pois kilpailusta lohkovaiheen jälkeen.

Aikataulu
Maanantai 28.11. klo 18:00--22:30
1. Ub Ro8 B :zerg: PuPu vs :zerg: FireFlyHugs, bo5
2. Ub Ro8 C :protoss: Welmu vs :protoss: Jagelius, bo5
3. Ub Ro8 D :zerg: ZhuGeLiang vs :terran: Haspe, bo5
4. Lb Ro8-1 C :protoss: Hymy vs :terran: Luolis, bo5

Tiistai 29.11. klo 18:00--22:30
1. Lb Ro8-2 C, :protoss: Jagelius vs :terran: Luolis, bo5
2. Lb Ro8-1 A :protoss: TheMusZero vs :protoss: Erakko, bo5
3. Lb Ro8-1 D :protoss: alluton vs :zerg: Protosser, bo5
4. Lb Ro8-2 B, :zerg: FireFlyHugs vs :terran: Calt, bo5
5. Ub Ro8 A :zerg: Serral vs :zerg: Crowbar, bo5

Keskiviikko 30.11. klo 18:00--22:30
1. Lb Ro8-2 D, bo5
2. Lb Ro8-2 A, bo5
3. Lb Ro4-1 B, bo5
4. Lb Ro4-1 A, bo5
Torstai 1.12. klo 18:00--22:30
1. Ub Ro4 A, bo5
2. Ub Ro4 B, bo5
3. Lb Ro4-2 A, bo5
4. Lb Ro4-2 B, bo5

Perjantai 2.12. klo 18:00--22:30
1. Ub Ro2, bo5
2. Lb Ro2-1, bo5
3. Lb Ro2-2, bo5
4. Finaali, bo7 (1-0 Ub-pelaajalle)
Lähetys
Pelit lähetetään joka päivä sivustomme omalta kanavalta twitch.tv/starcraft2fi.

Selostamassa ovat ainakin Esa "Snapple" Kaisjoki, Samuli "elfi" Sihvonen ja Teemu "Seiska" Petäjäniemi.

Lohkovaihe (Liquipedia, sc2.fi)

Pudotuspelit (Liquipedia, sc2.fi)
RO8
:zerg: Serral 3
:zerg: Crowbar 0
:zerg: PuPu 3
:zerg: FireFlyHugs 1
:protoss: Welmu 3
:protoss: Jagelius 0
:zerg: ZhuGeLiang 3
:terran: Haspe 1
Yläsemifinaali
:zerg: Serral 3
:zerg: PuPu 0
:protoss: Welmu 3
:zerg: ZhuGeLiang 2
Yläfinaali
:zerg: Serral 3
:protoss: Welmu 1
Finaali
:zerg: Serral 4
:protoss: Welmu 0

RO8, S1
:protoss: TheMusZero 3
:protoss: Erakko 2
:terran: Fagballs -
:terran: Calt W
:protoss: Hymy 1
:terran: Luolis 3
:protoss: Alluton 3
:zerg: Protosser 0
RO8, S2
:zerg: Crowbar 3
:protoss: TheMusZero 2
:zerg: FireFlyHugs 1
:terran: Calt 3
:protoss: Jagelius 3
:terran: Luolis 0
:terran: Haspe 3
:protoss: Alluton 2
RO4, S1
:zerg: Crowbar 2
:terran: Calt 3
:protoss: Jagelius 3
:terran: Haspe 1
RO4, S2
:zerg: ZhuGeLiang 3
:terran: Calt 2
:zerg: PuPu 3
:protoss: Jagelius 1
RO2, S1
:zerg: ZhuGeLiang 3
:zerg: PuPu 2
RO2, S2
:protoss: Welmu 3
:zerg: ZhuGeLiang 0

Palkinnot
6-vuotisturnauksen ennätyksellinen 600 euron palkintopotti jaetaan 6 parhaan pelaajan kesken seuraavasti.

:gold: 250 €
:silver: 150 €
:bronze: 100 €
4. 50 €
5.-6. 25 €
Replayt ja videot
Turnauksen replayt löytyvät turnaussivulta.
Videot voi katsoa Twitchistä.

Kirjoittanut azhrak | keskiviikko, 23. marraskuu 2016 klo 22:00 | 0 kommenttia

Kuva
StarCraft II on viime yönä 23.11. päivittynyt versionumeroon 3.8.0. Päivityksen mukana on tullut suuria muutoksia moninpeliin, kolmas Nova Covert Ops -tehtäväpaketti, uusi co-op-kartta Miner Evacuation ja maksullisia hymiöitä sekä avatareja. Lisäksi vuoden 6. ladder-kausi on alkanut uusine karttoineen.

Moninpelin muutokset
Nyt julkaistuista moninpelin muutoksista saatiin esimakua jo elokuussa, kun uutisoimme BLizzardin kaavailemista suurista uudistuksista moninpeliin. Blizzard on kutsunut päivitystä "moninpelin lisäosaksi" kuvatakseen muutosten vaikutuksia. Kaikki elokuun suunnitelmat eivät arvattavasti päätyneet päivitykseen mukaan, kun noin neljä kuukautta kestänyt testikausi hioi muutoksista epätasaisimmat kulmat pois ja toi myös joitain lisäuudistuksia.

  • :terran: Terran
    • Cyclone
      • Maahan ampuva aseistus
        • Vahinkoa pienennetty arvosta 18 arvoon 3 (+2 vs armored), joka nousee mech-asekehityksellä enää +1 eikä +2.
        • Ampumisnopeutta lisätty tahdista 0.7 per sekunti tahtiin 0.1 per sekunti
        • Kantavuutta pienennetty arvosta 5 arvoon 4
        • Uusi kehitys Mag-Field Launchers nostaa kantavuuden arvoon 6
        • Aseen nimi on nyt Tornado Blaster
      • Ilmaan ampuva aseistus
        • Normaali hyökkäys poistettu
        • Lock On -kyky toimii nyt vain ilmaan ja tekee 160 pistettä vahinkoa 14 sekunnissa
        • Auto-cast -ominaisuus poistettu Lock On -kyvystä
      • Liikkumisnopeutta pienennetty arvosta 4.72 arvoon 4.13
      • Yksikköhintaa laskettu arvosta 4 arvoon 3
      • Elämää nostettu arvosta 120 arvoon 180
      • Ei vaadi enää Tech Lab -lisäosaa ja voidaan rakentaa Reactor -lisäosalla
      • Lock On -kyvyn vahinkokehitys poistettu Tech Lab -lisäosasta
      • Hyökkäystä vertaileva gif:
    • Siege Tank
      • Elämää nostettu arvosta 160 arvoon 175
      • Vahinkoa nostettu arvosta 35 (+15 vs armored) arvoon 40 (+30 vs armored)
      • Ampumisnopeutta hidastettu arvosta 2 arvoon 2.14
      • Tykkitilassa olevia tankkeja ei voi enää nostaa Medivaciin
      • Muutoksia vertaileva gif:
    • Liberator
      • Ilmasta-ilmaan hyökkäystä heikennetty arvosta 5 (+2 vs light) arvoon 5.
      • Muutosta veraileva gif:
    • Thor
      • Ilmahyökkäyksen aluevahinkoa parannettu arvosta 0.5 arvoon 0.6
      • Kun High Impact Payload Mode on päällä, niin Thor hyökkää ensisijaisesti ilmaan ja vasta sitten maahan
      • Muutoksia vertaileva gif:
    • Banshee
      • Hyperflight Rotors -kehitys ei enää vaadi Fusion Core -rakennusta
      • Hyperflight Rotors -kehityksen kehittämisaikaa nostettu arvosta 93 arvoon 121
    • Viking
      • Maataistelutilassa vahinkoa parannettu arvosta 12 arvoon 12 (+8 vs mechanical)
      • Vertaileva gif:
    • Battlecruiser
      • Energia poistettu
      • Yamato Cannon ja Tactical Jump -kyvyt eivät vaadi enää energiaa vaan niiden erilliset latausajat ovat 71 sekuntia kumpikin
      • Neural Parasite ei voi enää estää Yamato Cannonia
    • Raven
      • Auto Turret -tykin vahinkoa parannettu arvosta 16 arvoon 24.
      • Research Explosive Shrapnel Shells -kehitys nimetty uudelleen muotoon Research Recalibrated Explosives
      • Research Recalibrated Explosives -kehitys

        • pidentää Seeker Missilen jäljityskantamaa arvosta 13 arvoon 19.5
        • parantaa Seeker Missilen aiheuttamaa vahinkoa 30 %
      • Vertaileva gif:
  • :protoss: Protoss
    • Tempest
      • Yksikköhintaa nostettu arvosta 4 arvoon 6
      • Maahyökkäyksen vahinkoa parannettu arvosta 30 arvoon 35
      • Maahyökkäyksen kantavuutta pienennetty arvosta 15 arvoon 8
      • Uusi kyky: Disruption Blast
        • Ammutaan maahan, jossa se lataa 4 sekuntia, jonka jälkeen se tainnuttaa maayksiköt 7 sekunniksi
        • Latausaika on 43 sekuntia
        • Tainnutusalueen kantama on 1.95
        • Ampumiskantama on 10
        • Ei tee vahinkoa omiin yksiköihin
      • Maahyökkäystä vertaileva gif:
    • Carrier
      • Release Interceptor -kyky poistettu
      • Interceptorien hintaa halvennettu 25 mineraalista 5 mineraaliin
    • Dark Templar
      • Uusi kyky: Shadow Stride
        • Mahdollistaa lyhyen matkan teleportaation
        • Kehitetään Dark Shrinestä hintaan 100/100 ajassa 121 sekuntia
        • Latausaika 21 sekuntia
        • Luo näkyvän savuefektin käytettäessä
        • Uuden kyvyn esittely:
    • Adept
      • Shaden näkyvyytta rajoitettu arvosta 9 arvoon 2
    • Void Ray
      • Nopeutta lisätty arvosta 3.15 arvoon 3.5
    • Warp Prism
      • Elämää vähennetty arvosta 100 arvoon 80
    • Zealot
      • Research Charge -kehitys nostaa nyt myös yksikön liikkumisnopeutta arvosta 3.15 arvoon 4.13
  • :zerg: Zerg
    • Swarm Host
      • Yksikön hintaa halvennettu arvosta 150/100 arvoon 100/75
      • Locust Swoop -kantamaa kasvatettu arvosta 4 arvoon 6
    • Hydralisk
      • Muscular Augments -kehitys on jaetta kahteen erilliseen kehitykseen: Evolve Muscular Augments ja Evolve Grooved Spines
      • Evolve Muscular Augments -kehitys
        • nostaa yksikön liikkumisnopeutta 25 %, myös Creepillä
        • maksaa 150/150
        • kehittyy ajassa 71
      • Evolve Grooved Spines -kehitys
        • nostaa ampumiskantamaa kahdella
        • maksaa 100/100
        • kehittyy ajassa 71
      • Yksikkö saa nyt saman liikkumisbonuksen Creepillä kuin muut Zerg-yksiköt
      • Vertaileva gif:
    • Baneling
      • Centrifugal Hooks -kehitys nostaa elämää 10 yksikköä nopeuskehityksen lisäksi
      • Vertaileva gif:
    • Infestor
      • Törmää nyt muihin yksiköihin maa nalla ollessaan, mikä parantaa siihen osumista
      • Voi käyttää kaikkia kykyjään maan alta
    • Brood Lord
      • Kantamaa pienennetty arvosta 11 arvoon 10
    • Ultralisk
      • Peruspanssaria parannettu arvosta 1 arvoon 2
      • Chitinous Plating -kehityksen antamaa panssarilisäystä on pienennetty arvosta 4 arvoon 2
Nova Covert Ops Mssion Pack 3
Maksullisen yksinpelikanpanjan Nova Covert Opsin kolmas ja viimeinen tehtäväpaketti on nyt pelattavissa. Paketti sisältä kolme tehtävää. Sen voi ostaa [url0https://us.battle.net/shop/en/product/starcraft-ii-nova-covert-ops]Battle.netin kaupasta[/url] hintaan 7.5 euroa/dollaria.

Katso alta tehtäväpaketin traileri.
Uusi co-op-kartta Miner Evacuation
Blizzardin odotukset ylittänyt co-op-kaksinpelimuoto on saanut jälleen uuden kartan. Kartan nimi on Miner Evacuation, jossa pelaajat auttavat infestoituneelle planeetalle loukkuun jääneitä kaivostyöntekijäitä karkuun sukkuloilla.

Ladder Season 6 alkoi
Vuoden 2016 kuudes Ladder-kausi alkoi viime yönä 23.11. Euroopan palvelimella. Ladder-sijoitukset on nollattu ja kaikki ovat saaneet pelitilinsä nimenvaihdon saataville. Koska tällä kaudella ei pelata WCS-sarjaa, niin Blizzard on päättänyt asettaa ladderiin vanhoja klassikkokarttoja. Blizzard haluaa moninpelin uudistusten sekaan tuoda jotain vanhaa ja tuttua.

"Uudet" 1v1-kartat:
Kuva
Daybreak (2012)
Kuva
Echo (2015)
Kuva
Overgrowth (2014)
Kuva
Whirlwind (2013)

Kirjoittanut azhrak | tiistai, 22. marraskuu 2016 klo 17:21 | 0 kommenttia

Kuva
StarCraft II:n Pohjoismaiden mestaruuskisat pelataan torstaina 24.11. Jönköpingissä DreamHack Winter -tapahtumassa. Viiden tuhannan euron palkintopotista ovat kisaamassa Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan tämän vuoden kansalliset mestarit. Suomea edustamassa on Joona "Serral" Sotala, joka voitti Assembly Summer 2016 -tapahtumassa pelatun eSM-turnauksen.

Turnaus on ensimmäinen virallinen Pohjoismaiden mestaruuskilpailu. Suomen ja Ruotsin osalta matka turnaukseen on käynyt maiden e-urheilun kattojärjestöjen virallistamien SM-sarjojen kautta, kun taas Norjassa ja Tanskassa virallisia kansallisia mestaruuksia ei vielä ole järjestetty, vaan näistä maista pelaajat ovat edenneet mukaan karsintojen kautta. Suomenkin osalta SEULin siunaamat viralliset SM-kisat järjestettiin tänä vuonna vasta ensimmäistä kertaa. Ruotsissa sen sijaan SM-sarjaa on järjestetty jo vuodesta 2011.

Huomionarvoista kisassa on myös se, että se pelataan vain päivää sen jälkeen, kun moninpeliä paljon muuttava päivitys 3.8. julkaistaan Euroopan palvelimella. Luvassa voi olla siis hyvin mielenkiintoisia pelejä.

Pelaajat
:finland: :zerg: Serral - Joona Sotala
:sweden: :zerg: Zanster - Anton Dahlström
:norway: :zerg: Snute - Jens Aasgaard
:denmark: :terran: Lillekanin - Steffen Hovmand

Formaatti
Turnaus pelataan neljän osallistujan kesken suoraan single elimination -pudotuspeleiellä. Luvassa on siis semifinaalit ja finaali, jotka kaikki ovat paras viidestä -otteluja.

Aikataulu
Torstai 24. marraskuuta
13:00 Semifinaali #1 - Snute vs Lillekanin
14:30 Semifinaali #2 - Serral vs Zanster
16:00 Finaali

Lähetykset
:united-kingdom: twitch.tv/nordicchampionship

Selostamassa ovat Lucas "Tenshi" Collard ja Alexander "Zeweig" Lind. Emäntänä toimii Jorien "Sheever" van der Heijden.

Pudotuspelit


Palkinnot
:gold: 3000 €
:silver: 1000 €
:bronze:-4. 500 €

Kirjoittanut azhrak | torstai, 17. marraskuu 2016 klo 11:47 | 0 kommenttia

Kuva
HomeStory Cup XIV alkaa tänään 17.11. ja jatkuu sunnuntaihin 20.11. asti. Mukana on 32 pelaajaa taistelemassa 20 000 dollarin palkintopotista TakeTV:n tiloissa Krefeldissä.
Suurin osa pelaajista on tapahtumalle perinteiseen tyyliin kutsuja, mutta neljäsosa otettiin mukaan karsintojen kautta. Suomalaisia ei kilpailussa tällä kertaa nähdä.

HSC XIV saattaa jäädä viimeiseksi suureksi HSC-tapahtumaksi. TakeTV:n perustaja ja HSC:n pääjärjestäjä Dennis "TaKe" Gehlen kirjoitti eilen 16.11. reddit-sivustolle pitkän kirjoituksen, kuinka tapahtuman järjestäminen on viime vuosina hankaloitunut. SC2:n hiipuvan suosion mukana myös sponsorien houkutteleminen mukaan on vaikeutunut, kun sponsorien tarkkaan tuijottamat katsojaluvut ovat olleet pieniä verrattuna muihin peleihin. Lisäksi tapahtumien kustannukset ovat lisääntyneet, kun TakeTV-studio on kasvanut ja ammattimaistunut vuosi vuodelta, ja nyt studiolla työskentelee noin 30 henkilöä, joista suurin osa on täysipäiväisiä työntekijöitä. Gehlenin mukaan HSC ei kuitenkaan katoa mihinkään, mutta sen kokoa tullaan mahdollisesti pienentämään tulevaisuudessa ellei uusia sponsoreita löydy.

Pelaajat
Karsinnoista (8)
:protoss: DnS
:terran: aLive
:zerg: HateMe
:zerg: Namshar
:zerg: SortOf
:zerg: Zanster
:zerg: Bly
:zerg: PandaBearMe
Kutsut (24)
:protoss: Socke
:protoss: PtitDrogo
:protoss: Patience
:protoss: Stats
:protoss: Zest
:protoss: sOs
:protoss: Harstem
:protoss: MaNa

:protoss: Neeb
:terran: HeRoMaRinE
:terran: Dayshi
:terran: MarineLorD
:terran: DeMusliM
:terran: Kelazhur
:terran: TY
:terran: uThermal

:zerg: Scarlett
:zerg: Lambo
:zerg: TLO
:zerg: Stephano
:zerg: Rogue
:zerg: Solar
:zerg: Snute
:zerg: Elazer
Kisaan on tällä kertaa kutsuttu poikkeuksellisen suuri määrä eteläkorealaisia pelaajia verrattuna kahteen edelliseen HSC-tapahtumaan. Nyt mukana on seitsemän kutsuttua ja yksi karsinnoista tullut korealainen, kun edellisillä kerroilla mukana oli yksi ja neljä. Länsimaalaisista pelaajista mukana eivät ole kaikki aivan kirkkaimmat tähdet, kun Arthur "Nerchio" Bloch ei päässyt mukaan muiden kiireiden vuoksi ja Tobias "ShoWTimE" Sieber puolestaan sairastui vain päivää ennen kilpailua.

Formaatti
Turnaus noudattelee samaa kaavaa kuin viimeiset kuusi HomeStory Cup -kisaa. Pelataan kaksi WCS-tyyppistä lohkovaihetta ja single elimination -pudotuspelit. Lohko-ottelut ovat erikoisesti bo5 kuten viime tapahtumassakin. Pudotuspeleissä pelataan myös bo5-otteluita muuten, mutta finaali on bo7.

Aikataulu
Torstai 17.11.
Lohkovaihe 1
14:15 Lohkot A & B
20:30 Lohkot C & D
Perjantai 18.11.
Lohkovaihe 1
14:15 Lohkot E & F
20:30 Lohkot G & H
Lauantai 19.11.
Lohkovaihe 2
14:15 Lohkot B & D
20:30 Lohkot A & C
Sunnuntai 20.11.
Pudotuspelit
16:15--22:00 Puolivälierät
22:15 Semifinaali A
23:45 Semifinaali B
01:15 Finaali
Lähetykset
:united-kingdom: TakeTV A
:united-kingdom: TakeTV B

Selostamassa ovat tuttuun tapaan pelaajat, mutta lisäksi paikalla on myös enemmän selostuspuuhistaan tuttuja hahmoja kuten Geoff "iNcontroL" Robinson, Kevin "RotterdaM" van der Kooi, Nathan "Nathanias" Fabrikant ja Yoan "ToD" Merlo.

Lohkovaihe 1 (Liquipedia)


Lohkovaihe 2 (Liquipedia)


Pudotuspelit (Liquipedia)

Palkinnot
:gold: 10 000 $
:silver: 4000 $
:bronze:-4. 2000 $
5-.8. 500 $

Kirjoittanut azhrak | keskiviikko, 16. marraskuu 2016 klo 16:23 | 0 kommenttia

Kuva
International Topdogs on ranskalaisen O'Gamingin järjestämä 1000 dollarin online-turnaus, joka pelataan marraskuun 15.-30. päivä. Mukana on 16 kutsuttua pelaajaa, joiden joukossa on Vesa "Welmu" Hovinen. Turnaus pelataan Blizzardin testikartassa, joka sisältää ensi viikolla 23.11. julkaistavat balanssimuutokset.

Kyseessä on ensimmäinen kansainvälinen kilpailu Underdogs-sarjassa, joka on pyörinyt Ranskassa kuukausittain jo vuodesta 2013 lähtien. Sarjan kilpailut ovat olleet Ranskan nouseville tähdille tarkoitettuja online-tapahtumia 400 euron palkintopoteilla. Ranskan menestys SC2-saralla on osittain Underdogs-kisojen ansiota. Pelaajat kuten Lilbow ja MarineLorD ovat aikoinaan keränneet paljon kokemusta ottelemalla sarjassa maanmiehiään vastaan.

Pelaajat
:protoss: Welmu
:protoss: DnS
:protoss: PtitDrogo
:protoss: ShaDoWn
:protoss: MaNa
:terran: Kelazhur
:terran: MarineLorD
:terran: ByuN
:terran: MajOr
:terran: uThermal
:terran: Beastyqt
:zerg: TLO
:zerg: Denver
:zerg: Elazer
:zerg: Nerchio
:zerg: SortOf
Formaatti
Turnaus käyttää perinteistä formaattia eli WCS-lohkovaihetta ja single elimination -pudotuspelejä. Lohko-ottelut ovat bo3, ja pudotuspeleissä pelataan bo5-sarjoja muuten, mutta finaali on bo7.

Aikataulu
Ti 15.11. klo 20:00 - Lohko A
Ke 16.11. klo 20:00 - Lohko B
Ke 23.11. klo 20:00 - Lohko D
Pe 25.11. klo 20:00 - Lohko C
Ti 29.11. klo 19:00 - Puolivälierät
Ke 30.11. klo 19:00 - Semifinaalit ja finaali
Lähetykset
:france: OgamingSC2
:united-kingdom: BaseTradeTV - Lohkot C & D ja pudotuspelit
:germany: TakeTV
:poland: Emil

Lohkovaihe (Liquipedia)

Pudotuspelit (Liquipedia)

Palkinnot
:gold: 500 $
:silver: 250 $
:bronze:-4. 125 $

Tuoreempia uutisia | Vanhempia uutisia